Älä jätä minua vielä tänään.

Mä katson sitä samaa kuvaa päivästä toiseen ja itken
Tunnen kuinka kylmä pureutuu luihini
Kuinka väsymys tuhoaa kaikki ajatukseni
Tiedän, että olen liian kiintynyt sinuun
Sä tartut muhun kiinni ja suljet silmäni
Mä en näe mihin kuljetaan
Mutta tiedän, että suunta on kai oikea, kun sä johdatat
Muut sanoo, että suunta on väärä
Mutta älä usko niitä, niin sä sanot taas
Tule niin lujempaa kuljetaan
En jätä sinua
Sinä et jätä minua
Niin, sä tiedät sen
Sä satutat mua, mutta välillä halaat mun onnistuessa
Otat mut kylmään syleilyysi ja tuuditat hiljaa uneen nälkäisen kehoni
Kaikki on jotenkin niin kaunista, vaikka sattuu
Kaikki on niin tuttua ja turvallista
Niin osa minua
Vielä tulee se päivä kun mä jätän sinut
Kun mä viimein riitän
Kun mä hymyilen sulle ja sanon hyvästi
Mutta ei vielä
Vielä sä olet liian hyvä ystävä
Ja mä vajoan syvemmälle meidän maailmaan
Maailmaan, jonka kaikki yrittää tuhota
Mutta mä hymyilen, niin kuin ei sattuisi
Vaikka kaikki on satuttanut liikaa
Enkä tiedä miten enää jaksaa
Kaikki on mennyt liian sekaisin
Ja pian huomaan, että sinusta on tullut mun parasystävä
Josta kukaan ei voi mua enää erottaa
Rakas ystävä, sä näät miten muhun sattuu
Mutta älä vain lopeta, älä jätä minua
Anna minun kärsiä, kunnes olen valmis lähtemään
Mutta ei vielä tänään
Älä jätä minua vielä tänään

Ei kukaan ymmärtäisi mereni kauneutta.

Hajoan näihin aaltoihin
Kauniisiin aaltoihin
Ne on liian kauniita
Liian sattuvia, mutta mä tarvin niitä
Mä tarvitsen tuskaa, se pitää mut vielä elossa
Mereltä mä kuiskaan pieniä sanoja, jotka eivät tarkoita kellekkään mitään
Joita kukaan ei ymmärrä
Joita kukaan ei kuule
Suljen silmäni ja hengitän meri-ilmaa, koska se tuntuu hyvältä
Mereni on kaunis, mutta satuttava
Mä kaipaan sitä, jos olen hetken poissa
Kuinka tyttö voi kaivata takaisin tuskaan
Kaipaan kotiin, kaipaan kauniita aaltoja
En mä tahdo menettää tätä
Pieninä paloina aalloissa kyyneliä poskillaan
Mutta silti hymyilen, mä osaan vieläkin hymyillä
Suolaiset merenpisarat kietoutuvat silmiini ja mä jo luulen, että itken
Ei muhun oikeasti sattunutkaan
En mä oikeasti halunnut kuolla
Halusin vaan kaiken jatkuvan
Enkä halunnut unohtaa aaltoja
Halusin vaan unohtaa itseni
Ja unohdinkin
Aallot vievät mua syvemmlle kauniiseen pohjaan
Mutta enää se ei haittaa
Ei haittaa vaikka sattuu
Kukaan ei kuule enää sanaakaan
Ei hiljaista kuiskaustakaan
Kukaan ei näe miten katosin tähän maailmaan
Ei kukaan ymmärtäisi sen kauneutta
Sitä miten tuskasta voi tehdä kodin
Kaunis, mutta niin kipeä maailma
Aallot kimaltavat auringossa
Ja hymy piirtyy vielä kerran kasvoilleni

Mä tahdon vaan unohtaa itseni.

Kipu katsoo mua kaukaa raiteiden takaa
Se tuijottaa mua vaan ja tahtoo mut luokseen ottaa
Pian mä menen ja tuijotan niitä raiteita takaisin
Koska en voi muutakaan
Koska minusta tuntuu liian pahalta
En mene kouluun, koska sekin tuntuu liian pahalta
Mä muistan se pienen aseman
Sen kauniin kahvilan
Minun elämäni päätepysäkin
Ehkä tyydyn vaan katsomaan
Kun elämäni vilistää ohitseni
Ehkä tahdon kokea vielä lisää tuskaa
Mä oon niin yksin
Niin rikkinäinen
Enkä saa siipiäni enää ehjäksi
Että voisin lentää
Voin vaan kävellä hiljaa kohti tuhoani
Koska en voi muutakaan
Minusta ei ole enää muuhun
Minuun sattuu liikaa
Mä aion vaan katsoa kuolemaa silmiin
Mä aion vaan unohtaa tuskan
Mä tahdon vaan unohtaa
En mä tahtonut tehdä mitään
Mä tahdoin selvitä
Mutta voinko enää muuta
Voisinpa vaan unohtaa itseni

Annan kaiken tämän viedä mua.

Toivoin, että se olisin ollut minä
Se joka tappoi itsensä meidän koulussa
Nyt katson niitä surunlintuja silmiin
Ja mietin mitä tein väärin
Mä mietin miksi juuri ne linnut ovat mun
Vain mun, eikä kenenkään muun
Linnut, jotka itkevät kyyneleensä salaa poskilleni
Olivako ne sittenkin minun kyyneleitä
Minuun sattuu
Olen niin hukassa
Linnut eivät jätä mua rauhaan
Ne lentävät ympärilläni tehden minusta kotinsa
Ja minä kuljen sumussa
Sumuisemmassa kuin ennen
Linnut katsovat mua ja mä itken
Mutta kukaan ei huomaa, mä peitän kaikki kyyneleet
Linnut eivät jätä mua yksin
Ne tekevät musta ehjemmän
Melkein kokonaisen
Minä en ole yksin, minullahan on suru, kipu, tuska
Linnut, jotka eivät lennä talveksi etelään
Ne eivät jätä mua yksin
Niillä on minut
Ja minulla on ne
Enkä olen hivenenkään onnellinen
Näen vielä kerran linnut
Ja ne päättävät olla minun
Ja minä päätän olla niiden
Niiden oma
Vaikka se sattuu
Mä en enää osaa muuta kun antaa tän kaiken viedä

Sumumaailmassa.

Yksinäisyys seuraa perässäni kuin varjo
Se kietoo minut lämpimään syleilyynsä
Se antaa minun selvitä yksin
Kuolema piirtää kuvia mieleeni
Kauniita ääriviivoja, jotka eivät tarkoita mitään
Katson utuisilla silmilläni, eikä mikään tarkoita minulle mitään
Millään ei ole merkitystä
Kaikki on pelkkää sumua
Sumumaailmassa mä kuulen huutoja, mutta en muodosta tarkoituksia
Katseeni ei tavoita mitään
Kaikki ympäriltäni katoaa ja minä sen mukana
Sumuun sekoittuu pari kyyneltä, en tahdo niitä
Kerroin sulle miten hymyilen, miten mä vaan esitän
Sä vaan hymyilit mulle vastauksen
En kertonut kuinka pelkään yksinjäämistä
Kuinka yksinäisyys saa kuolema-ajatukset heräämään
Mä vakuuttelin, että olen vielä elossa tämän viikolopun jälkeen
Mutta mua pelottaa
Mä olen niin tyhjä
Niin yksin
Niin tarkoitukseton
Ja mä näen kuinka hiljalleen hajoan paloiksi tähän sumuun
Eikä kukaan huomannut, että minun oli paha olla

Olenko valmis lähtemään uuteen elämään?

Näen valoa, johon en uskalla tarttua
Näen uuden elämän, mutta mä en uskalla mennä sinne
Mua pelottaa niin
Olen yksin ja mä vaan voin päättää
Mutta entä jos en osaa
Jos pelkään liikaa
Pelkäänkö turhaan
Mä olen vahva, kyllä mä pärjäisin
Entä jos jäänkin yksin
Mä olen hukassa, mä olen turha
Se valo on kaunis, mutta se pelottaa
Se täyttää mun pimeän maailman
Minä olen hetken se naurava tyttö
Ehkä jos tartun valoon, niin voisin olla se aina
Mutta ei, mä en tiedä mitä tehdä
Haluanko aloittaa alusta, vai haluanko jäädä pimeyteen
Haluanko hymyillä, vai ikuisesti itkeä
Haluanko elää merkityksellistä elämää, vai haluanko olla tarkoitukseton
Mä en tiedä mitä haluan
Pimeys houkuttelee mua, se on ollut osa mua jo niin pitkään
Valo olisi uutta ja kaunista
Minä seison päätöksen reunalla yksin
Minä, jonka on vaikea päättää
En uskalla päättää
Haluaisin jo eteenpäin, haluaisin jo unohtaa tän kaiken tuskan
Mutta se pelottaa
Uskallanko lähteä, vai pitäisikö vaan jäädä tänne ikuisesti
Mun on voitettava tuska
Mun täytyy lähteä
Mä en vaan uskalla
Mä pelkään liikaa
Enkä tiedä olenko valmis jättämään kaikkea taakseni
Olenko valmis tähän

Reunalla silmät suljettuina.

Pelkään pelkoa
Pelkään kaikkea
Pelko saa kehoni tärisemään
Minä olen niin yksin
Yksin tässä pimeässä maailmassa
Eikä kukaan löydä mun luokse
Kukaan ei tiedä edes miten paha olo mulla on
Kerään palasiani lattilalta, mutta se on turhaa
Koska hajoan aina uudestaan
Olen helposti hajoavaa, jota mikään ei korjaa
Minä itken salatut kyyneleeni taas siihen loputtomaan virtaan
Virtaan, jota kukaan ei näe
Virtaan, jota ei edes ole
Tai niin ne luulevat
Ne luulevat, ettei ole edes minua
Ne luulevat, ettei ole ongelmia
Ne eivät näe mitään
Silmät suljettuina minä kävelen reunalla
Ja tiedän putoavani vielä jonain päivänä
Ja silloin se on lopullista
En jaksa pudota enää kertaakaan
En enää yhtään alemmas
Reunalla on kaunista, mä tiedän, vaikka en avaa silmiäni
Tunnen tuskan, joka kulkee mun lävitseni ja avaan silmäni hetkeksi
Mä näen kauneuden, joka mua odottaa
Mun pitää vaan hypätä sen reunan yli
Mutta mä voin pudota lopullisesti
Mua pelottaa, mutta kaikki on silti niin kaunista, että en voi kuin hymyillä
Hymyilen pelolle ja näytän, että olen vahvempi sitä
Näytän, että muhun ei satu
Minä suljen silmät uudelleen ja jatkan eteenpäin
Varovasti, etten putoaisi
Silmät kiinni, etten enää näkisi kipua
Yksin, etten enää tuntisi hylkäämistä
Ja vielä joku päivä mä lennän tästä tuskasta pois

Luopuminen sinusta.

Katson kuinka nukut
En voi kuin itkeä
Minä olen menettämässä sinut
Menettämässä oman elämäni
Kaiken mikä on tärkeää, eli sinut
Minun täytyy luppua sinusta
Minun pienestä mustasta kissastani
Sitä, jota rakastan kaikkein eniten
Vaikka olet villi, niin olet silti rakas
Enkä lakkaa rakastamasta sinua, vaikka lähdetkin
Purjehdin muistojen aalloilla
Kauniilla teoilla, yhteisillä ajoilla
Sinä olit minun ja minä olin sinun
Kaikki niin täydellistä
Kunnes kaikki romahti
Kunnes sinusta tuli liian villi
Minä aloin vihata sinua, vaikka sisimmässä vielä rakastin
Nyt kun katson sinua en näe vihaa
Näen vaan ikävää, suunnatonta kaipuuta
Vaikka olet vielä luonani
Vielä pienen hetken, kunnes olet poissa
Kyyneleet saapuvat silmiini, mutta annan niiden tulla
Silitän vielä sun pehmeää turkkia ja itken sitä vasten
Sinä olet minun rakkaimpani, enkä tahtoisi sinusta luopua
Näin on silti parasta
Sinun on parempi jossain muualla, vaikka minun ei ole parempi yksin
Pian olen yksin, kun sä lähdet luotani ja viet kaiken mukanasi
Minä jään kaipaamaan, enkä koskaan unohda yhteisiä hetkiämme
Tärkeintä on, että sinä olet onnellinen
Ja täällä et voi olla riittävän onnellinen
Sinä tahdot olla vapaa
Ja minä katson sua ja näen, että olet onneton
Minäkin olen kohta
Mutta annan tuskan tulla
Minä kestän luopua sinusta
Minä kestän kyyneleet
Vain siksi, että sinulla olisi hyvä olla

Minä en ole enää kukaan.

Kaikki karkaa käsistä
Kaikki hajoaa paloiksi
Minun elämäni on täynnä sirpaleita
Kipeitä asioita, jotka täytyy salata
Tunnen kivun, näen kivun silmät
Ne ovat kutsuvat
Ne kutsuvat mua taas mukaansa
Minä olen vankina, enkä pääse pois
Minä olen yksin ja eksynyt, enkä löydä enää takaisin
Varjo kutsuu mua ja mä menen
Se sanoo mitä pitää tehdä ja mä teen niin
Se sumentaa silmäni tehden kaikesta epätodellista
Minuun sattuu niin paljon
En näe enää mihin olen menossa
En näe turvaa mihin juosta
Ei ole turvaa enää, ei piilopaikkaa
On vain eksynyt tyttö
Ja mua pelottaa, etten löydä enää itseäni
Olen jo kadottanut kaiken
En enää tiedä kuka olenkaan
En ole kai koskaan ollut kukaan
Muistan ne hymyilevät kasvot
Ne hetket kun en esittänyt
Nyt olen vain pelkkää valhetta
Ja mä en osaa muuta kuin valehdella
Kaikki uskoo mun hymyn
Kukaan ei näe sen alla olevaa tuskaa
Mä hajoan paloiksi, enkä enää tule ehjäksi
Mä vaan katoan pala palalta
Enkä enää koskaan ilmesty takaisin
Mä häviän tuuleen
Ja sä kuulet kuinka tuuli hiljaa laulaa minun tuskaani
Ja mä tiedän, ettei mikään ole enää niin kuin ennen
Kaikki on muuttunut, minä olen muuttunut
Minä en ole enää kukaan
En tiedä itsestäni enää mitään
Ehkä minua ei edes enää ole
Ainakaan kovin kauaa
Sillä pian olen näkymätön

Miten voisinkaan olla onnellinen?

Miten voisinkaan olla onnellinen
Tässä tuskassa
Tässä kivussa
Pienet pisarat vierivät poskiani pitkin
Ja mä kysyn vieläkin
Miten voisin muka olla onnellinen
Pitääkö mun olla onnellinen
Kuljen ne samat kadut taas
Näen sumua kaikkialla
Olen elossa, mutta minusta ei tunnu siltä
Kuin olisin jo kuollut
Koen vaan tuskan ja kyynelien seasta yritän hymyillä
Mä olen hetken onnellinen
Hetken hymyilen, kunnes romahdan
Kunnes nään pohjan jolla ei ole loppua
Eikä kukaan nää mua täältä
Mä olen näkymätön
Mun tuskani on läpinäkyvä
Sitä ei siis ole
Niin ne haluaa uskoa
Ja mulle sanotaan, että mun pitäisi olla onnellinen siitä mitä on
Mutta entä, jos ei ole mitään
Jos elämä on vaan tyhjää
Jos katseeni on tyhjää
Jos mä en katso enää mihinkään kauniiseen
Katseeni on sokea
En näe mun onnea
Sumun keskellä, yksin pohjalla
Hymy sanoo "kaikki on hyvin"
Sä sanot "kaikki on hyvin"
Ja mä uskon sen kaiken
Oikeasti olen vaan tyhjyydessä, josta ei voi löytää mitään
Tyhjyys täyttää silmäni
Se sumentaa maailmani
Miten mä voisinkaan olla onnellinen

"Kun aamulla herään

Mä tuntee voin sen

Tää on kaunis päivä

Mä oon onnellinen

Sama mulle vaik satais

Taivas ois pilvinen

Tää on kaunis päivä

Mä oon sopivasti onnellinen"

(Jos vain osaisin

Mä olisin onnellinen...)

Kunnes olen hajottanut itseni kokonaan.

"Peilit särjetty

Kirkkaat pinnat peitetty

Kumarassa kuljemme heikkouksia peitellen"

Minua pelottaa
Olen ajautumassa umpikujaan
Olen särkenyt itseni moniin pieniin osiin
Olen hajottanut kaiken mulle tärkeän
En ole enää oma itseni
Olen vain rikkinäinen ihminen, jolla ei ole tarkoitusta
Onhan mulla se yksi salainen tarkoitus
Muuten olen turha
Kuljen keijujen kanssa, ne ovat kauniita
Minäkin tunnen itseni niiden seurassa hetken kauniiksi
Kunnes tummat pilvet palaavat ja vievät mut pois
Keijut ovat pieniä ja hentoja, siroja ja kauniita
Mutta eihän niitä ole olemassa
Ne elävät omassa satumaassaan ja minä omassani
Eivätkä ne maailmat koskaan kohtaa, vaikka tahtoisin niin
Tuuli puhaltaa kipuni pois
Mutta minä annan kivun tulla aina takaisin
Minä teen itselleni lisää kipua
Kaikki on poissa, mulla on vaan tää maailma
Ja tämä maailma pelottaa
Pienen hetken mä olen täällä onnellinen
Vain se pieni hetki, kunnes olen tuhonnut itseni
Keijun katse silmissään tyttö kulkee ja näkee kaiken tän kauniina
Sokaistuna kaikelta pahalta
Kaikki on haurasta, mutta kestävää
Minä olen tässä, enkä pääse pois
En halua pois
Minä pelkään, että alan nähdä kaiken kivun
Minä pelkään, että saan uuden katseen
Katseen, joka ei tavoita enää sitä kauneutta
Mutta sitä ennen tuhoan itseni pala palalta
Särjettynäkin voin olla onnellinen
Kunnes olen hajottanut itseni kokonaan
Kunnes minua ei enää olekkaan
Paloina tuulessa
Vaikka silti elossa

Näytän vain hymyn, vaikka se veisi mun hengen.

Sade sataa sisälle minuun
Minä tunnen kipua pisaroiden terävistä reunoista
Sade itkee hiljaa, kunpa minäkin itkisin
Pisarat pyyhkivät pois kaiken kestävän, tehden kaikesta haurasta
Ne tekevät minustakin hauraan ja heikon
Pisarat saapuvat kertoakseen miten huono olen
Ne saapuvat silmiini, mutta minä en anna niiden koskettaa poskiani
En ole ansainnut edes niitä ystävikseni
Olen ansainnut tuskani, yksinäisyyteni
Pisaroiden terävät reunat, kynnet ihoani vasten
Tahdon tuntea tämän tuskan
Eikä kukaan tule viemään kyyneleitä silmistäni pois
En anna itseni itkeä, en tahdo olla heikko enää
Vahvuutta on antaa jonkun määrätä itseään
Vaikka se on kai minä itse
Vahvuutta on tuntea tuska
Epätoivo heijastuu pisaroista kasvoillani
En anna kenenkään nähdä, kun vaan hymyn
Vaikka se maksaisi vielä mun hengen
Hymy on kaunis, vaikka sen takana on tuskaa, josta kukaan ei tiedä
Ketään ei edes kiinnosta
Ketään ei tiedä, että mua määrätään taas
Että olen niin heikko taas
Annan varjojen tulla viemään mut maahan jota kutsutaan täydellisyydeksi
Annan pisaroiden kuivua hiljalleen, niin ettei vaan ketään nää
Pelkään tälläistä elämää
Pelkään tyttöä, josta on tullut hirviö
Pelkään katoamista ja mä olen jo kadonnut tähän sumuun
Pisarat joista tuli sumu silmiini
Pisaramaailma, jota ei koskaan ollutkaan
Eihän kyyneleitä olekkaan
On vaan tuskaa, joka täytyy itkeä pois
Silti tuska jää, sillä sä et nää yhtään kyyneltä mun poskillani
Pelottaa, kun on niin sumussa, ettei näe edes eteensä
Ei näe muuta tietä, kun tämän mitä kuljen
Ja olen kulkemassa kohti tuhoani
Mä en välitä, en siitä mitä mulle käy
Kunpa jo katoaisin, häviäisin ilmaan
Kunpa olisin pieni pisara muiden sadepisaroiden joukossa
Pisara, jonka aurinko viimein tappaa
Tai jonka minä kuivaan viimein poskeltani
Kun olen surullinen

En tiedä enää kuka olen, tiedän vain pimeän.

On pimeää, vaikka valo tulee ikkunasta sisään

On kylmä, vaikka aurinko lämmittää

Pimeys tuudittaa mut uneen joka yö

Se syleilee mua kuin omaa lastaan

Se pitää musta huolta

Se tuo kyyneleet mun poskilleni uudestaan ja uudestaan

Kaikki mun kipuni se kantaa, ettei mun tarvisi yksin jatkaa

Mä otan pimeyttä kädestä kiinni ja annan sen johdattaa mut varjoihin

Mä hymyilen sitä varjoista hymyäni

Eikä kukaan nää miten pimeää on mun sisälläni

On hämärää, pimeys muutuu hämäräksi kun hymyilen

Se ei kuole koskaan, vaikka hymy päästää pienen valon tähän maailmaan

Maailmaan, jota olet oppinut rakastamaan

Ei, en halua rakastaa sitä enää

Haluan hämärän katseen pois silmistäni

Mutta mitä tehdä kun pimeys sanoo "rakasta minua"

Kun se tarttuu taas kädestä

Mä tanssin varjojen rajalla

Mä putoan reunan yli

Eikä kukaan ole katsomassa miten mulle käy

Ja mä leikin ettei mua oliskaan, etten olisi olemassa

Varjot sekoittuvat hymyyni ja naruuni

Olenko ansainnut ne

Pienen lapsen hymy, sen rikkinäisen lapsen joka kaipaa rakkautta vaan

Se seisoo yksin siinä varjojen reunalla ja pelkää putoavansa

Varjot kutsuvat sitä kuolemaan, niin kuin aina

Ne eivät lopeta, vaikka sanot ettet halua kuolla

Yksikin väärä askel niin sä putoat, etkä tiedä miten noustiin

Mutta siellä pohjalla olisi kaunista, siellä joku vasta huomaisi sut

Kun voisit liian huonosti

On valoisaa, niin, että silmiin sattuu, minuun sattuu

On lämmin, lämpö tulvii mun lävitseni

Ja valo tuudittaa mut viimein uneen, josta ei tarvi herätä siihen pimeyteen

Valo vie varjot pois ja samalla minutkin

Valo, jota vihaan, jonka syksy vie kohta pois

Ja varjot tulevat vain rakastaakseen minua

Ja minä rakastan niitä

Eikä minun tarvitse pelätä niitä enää

Ne ovat jo osa mua

Enkä tiedä enää kuka olen

Jään vastavirtaan ikuisesti, mutta jään eloon.

Kipua, jota kukaan ei ymmärrä
En anna kenenkään ymmärtää
Minä kuljen meriä
Kuljen aallokossa vastavirtaan
Aallot hakkaavat vasten kasvoja, mä olen väsynyt
Mä olen niin yksin, sisälläni myrskyää
Aallot eivät jätä mua rauhaan, eivät hetkeksikään
Ne jatkavat vaan elämäänsä ja kuolevat osuessaan rantaan
Mutta ne syntyvät aina uudelleen jostain kaukaa

"Hän huutaa vastatuuleen

vaikka myötätuuleen pystyisi kuiskaamaan

soutaa vastavirtaan

veneensä vieden koskeen kuohuvaan."

Aallot kuolevat, vaikka eivät koskaan eläneetkään
Niiden ei tarvi elää, kestää tuskaa
Ne saavat liikkua elottomina tuulessa ja paiskatua rantaan tuntematta yhtään kipua
Minä koen kipua hetki hetkeltä
Kyyneleet virtaavat mustina, ne värjäävät vedenkin mustaksi
Ei minun pitäisi itkeä yksinäisyyttäni 
Minun pitäisi olla vahva niin kuin aina
Lopetan kyyneleet kuin seinään, enhän mä ansaitse niitäkään
En ainsaitse parempaa oloa, ansaitsen kaiken tuskan
Vastavirtaan mä kuljen taas, niin kuin olen oikeastaan aina kulkenut
Olen tottunut kipuun ja oppinut melkein rakastamaan sitä
Silti se tuntuu joka kerta pahalta kun se heittää mut aaltoihin
Kun se upottaa mut pohjaan nauraen
En silti voisi kuvitella elämääni ilman epävakaata
Ei minua silloin olisi jos olisi vaan tyyntä kokoajan
Aallot ovat kauniita, samoin myrsky
Olen myrskyn sydämessä ja silloin mä tunnen olevani kotona
Kaikessa tässä kivussa, jota kukaan ei ymmärrä
En anna myrskyn laantua, aaltojen kadota
Annan niiden elää, annan itseni elää yhä tätä elämää
Kun kipu tuntu kodilta
Mä jään vastavirtaan, mutta mä jään eloon
Vaikka en sitä aina toivonutkaan

Älä ulkokuorta katso, sen sisään katsees luo.

Pienen perhosen lento on pitkä

Se jaksaa taistella

Se on tuskissaan, se on yksin

Mutta se jaksaa lentää

Sen siivet on kiiltävät, mutta se ei nää itseään kauniina

Se näkee vaan virheensä

Se on yksin ympärillään perhosparvi, jossa jokaisella tuntuu olevan joku

Perhonen on kai rumin, väärin ymmärretty

Eikä se kelpaa

Siivet kiiltävät kauniisti auringossa, mutta kukaan ei huomaa miten loistat

Sä alat melkein itkeä, kukaan ei huomaa

Kukaan ei varmaan hyväksysi sun menneisyyttä, ei kukaan

Nyt lennät vailla määränpäätä, vailla jotain joka välittää

Yksinäinen perhonen, ei se tahdo olla enää yksin

Se on nähnyt varjot, eikä sitä kukaan hyväksy

Se lentää välillä edelleen pimeässä, kuka sen hyväksyisi

Välillä se toivoo kuolevansa, se on kaikkien mielestä väärin

Eikä kukaan tahdo lentää sen perhosen kanssa

Se vaipuu varjoihinsa, pimeään nukkumaan

Kun sitä ei kukaan täällä kaipaa

Se lentää korkealle taivaalle, eikä palaa pitkään aikaan

Palatessaan se toivoo muuttuneensa, se toivoo menneisyyden kadonneen

Mutta mikään ei ole koskaan muuttunut

"Älä ulkokuorta katso, sen sisään katsees luo."

Ja perhonen jatkaa lentoaan

Se toivoo, että joku riisuisi tän tyhjän perhoskuoren ja näkisi tytön

Tytön, joka etsii kaltaistaan

Tytön, joka tahtoo esiin kuorestaan

Tytön, joka kaipaa rakkautta

Kyyneltytön, jonka kyynelissä heijastuu koko elämäntarina

Kumpa vain joku hyväksyisi sen

Minut, tälläisenä kuin olen

Kipu korvaa rakkauden, josta mä yksin haaveilin.

Liikaa satutettu
Paloiksi revitty
Särjetyt palat lattialla
Lasinpalasia jalkojeni alla
Ja mä hymyilen, kuinka kivusta voi löytää ystävän
Tässä yksinäisyydessäni
Kipu korvaa sen rakkauden josta mä yksin haaveilin
Silti mä kaipaan sitä
Mä kaipaan vierelle vahvempaa
Jotain joka tarttuis mua kädestä
Jotain kaunista, sitä kaunista tunnetta
Kun saa olla rakastunut
Kun on jokin tarkoitus elämällä
Joku jonka puolesta elää
Katseeni ei tavoita toista katsetta
Kukaan ei katso takaisin
Kädet hipoo taivaita
Taivas kutsuu mua taas
Tätä turhaa ihmistä
Mä jatkan kunnes löydän etsimäni
Kauniit sirpaleet jalkojeni alla
Minun kipuni, jonka haluaisin jakaa
Ja mä särjen itseni aina uudelleen
Joka kerta olen rikkinäisempi
Kukaan ei korjaa tätä tyttöä
Kukaan ei sano, että välittää
Kukaan ei kerää sirpaleita pois elämästäni
Kaikki se vaan satuttaa
Kumpa joku hymyilisi mulle
Sanoisi, että kaikki järjestyy
Jäisi mun vierelle, eikä lähtisi koskaan pois
Yksinäisyys on vienyt minut syvälle
Mutta mä yritän hymyillä
Hymyn takaa kukaan ei nää miten rikki ja yksin olet
Eikä kukaan nää miten kaipaat rakkautta
Ja sirpaleet palaavat terävimpinä kuin koskaan vain satuttaakseen
Ja mä katson kuinka joku tyttö hymyilee pojalle
Otan sirpaleet käsiini ja paiskaan ne lattialle
Kipu korvaa minun poikani
Kipu, jota voi oppia rakastamaan

Varjo.

Mussa on jotain, joka muhun ei kuulu

Varjo, joka hallitsee

Tuo Varjo on kaunis, paljon kauniimpi kuin minä

Se tahtoo tehdä musta kaltaisensa

Varjo on pimeä, se elää minussa

Se vaanii mua ja hallitsee

Vaikka se on kaunis, ulkomuoto pettää

Se on paha ja tahtoo mulle pahaa

Vaikka se tahtoo musta kauniin keinolla millä hyvänsä

Se huutaa mun sisälläni

Se vahtii sun jokaista liikettä

Varjo katsoo sua sieltä jostain

Se on vallannut sun maailmasi

Sä olet sen maailmassa

Pimeässä maailmassa, jossa ainut valo on täydellisyys

Jota et koskaan saavuta

Ja sä olet siinä yksin

Katsot sitä virheetöntä maailmaa

Kaikki näyttää hetken kauniilta, vain sen pienen hetken

Kunnes jalat irtoaa maasta

Sumennetuin silmin sä näät itsesi ja maailman

Kaikki mitä ennen rakastit on enää pelkkää ilmaa, tyhjää

Tuo maailma on täydellinen, ainut mitä sulla on jäljellä

Sinne sä saat nukahtaa ja aamulla herätä

Saat rakastua siihen aina uudestaan

Sinun oma satumaailmasi, jossa kaikki on sun käsissäsi

Silmät eivät näe enää muuta

Ei edes taivaan kuuta

Kun kaikesta on tulossa täydellistä

Tähdetkin katoavat yötaivaalta

Kaikki muuttuu pimeäksi

Ja mä pelkään mihin tää maailma mut vie

Mutta olen rakastumassa tähän tunteeseen

Koska minulla ei ole muuta mitä rakastaa

Silmät eivät tavoita katseita

Ne täyttyvät kyynelistä

Mutta tämä maailma tekee niistä hopean värisiä

Käsi ei tavoita toisen kättä

Mutta tämä maailma tavoittaa sen käden

Ja sä olet jo tarttunut siihen, etkä voi päästää irti

Se Varjo on jo osa sua

Eikä se lähde pois

Vain kyyneleitä peilin pinnassa.

Tummia sadepisaroita kyynelteni seassa
Hukun kyynelmereen, vaikka se on näkymätön
Hukun tyhjyyteeni, yksinäisyyteeni
Enkä osaa pysyä pinnalla
Mä vajoan kyynelteni sekaan, vaikka silti hymyilen
Tuijotan haalistuvaa kuvaa peilistä
Se katoaa kyynelteni sekaan, enkä enää nää sitä
Pisarat katoavat yksi kerrallaan
Näen ne pelistä
Näen kuinka ne katoavat pelin pinnasta
Kasvot haihtuvat niiden mukana
Tytöstä tulee näkymätön
Jäljelle jää vaan sadepisarat, jotka valuvat peilin pinnalla
Peiliin jää vain pieni varjo, joka muistuttaa entisestä
Ja kun sä katsot siihen peiliin, niin voit nähdä tytön tuskan
Näet kuinka se kertoo tarinaa peilitytön
Tytön, joka asuu pelissä terävien pisaroiden kanssa
Pisarat haavoittaa, mutta ne antavat myös voimaa
Peili kertoo kuinka epäonnistunut olet tänään
Ja se saa kyyneleet kasvoillesi
Peilityttö, joka pakenee itseään omaan maailmaansa
Maailmassa hän ei koskaan riitä, mikään ei riitä
Pisarat kuivuvat kasvoille, kaikki lähtee käsistä
Tuo peilityttö ei osaa itkeä, se vaan hymyilee
Ettei kukaan huomaa miten sitä sattuukaan
Peilistä katsoo yhä se tyttö
Se on vankina sen sisällä
Ja sä näät vaan ne kyyneleet peilin pinnassa
Et nää enempää
Et tuskaa peilin sisällä
Vaan varjon joka huutaa
Pienen varjon, jonka ei pitänyt olla edes olemassa
Ne kyyneleet jäävä peilin pinnalle
Kuka ne kuivaisi
Kuka kertoisi, että mä kelpaan
Ennen kuin varjo tulee ja vie mut syvemmälle siihen maailmaan

Liian vahva, liian hyvä selvitymään.

Mä pääsin kotiin sairaalasta
Huomasin kävellessäni, että mahaan sattuu
Mutta en mene takaisin
Ne suositteli mulle osastoa, mutta en suostunut menemään
Ei siitä ole mitään apua, niin mä sanoin vaan
Kukaan ei saanut mun puheesta selvää
Mä en muista mitään, koska väsytti niin paljon
Siinä kävi pyörimässä hoitajia ja ne kysyi aina jotain
En vain muista kuin kysymysen "onko kaikki hyvin"
Aamulla kävi joku psykoterapeutti, joka kauhisteli mun viiltelyjälkiä
Sitten se lähti pois, koska olin vielä liian väsynyt, sanoi tulevansa myöhemmin takaisin
Hoitajat hymyilivät mulle ja kysyivät oliko tää mun eka kerta
Mä vastasin, että oon ollu jo monesti
Silti ne vaan hymyilivät
Lääkäri hoki vieläkin osastoa, mutta mä en suostunut
Tiistai-illasta muistan vain sen kun mua yritettiin pitää hereillä
Nukahdin vähän väliä ja aina joku oli ravistelemassa hereille
Keskiviikon olen kai nukkunut vaan ja välillä herännyt syömään
Illalla olin pari tuntia hereillä ja katsoin tv:tä
Tänään lähtiessäni mieshoitaja toivotti parempaa jatkoa ja mä jaksoin jo vähän hymyillä

Mä en käynyt lähelläkään kuolemaa
Mä olen liian vahva, liian hyvä selviytymään
Mun vain pitäisi uskoa se
Mä olen vahva niin kuin tiikeri, joka kulkee yössä yksin
Se kulkee vailla suurempaa pelkoa
Se ei uskalla pelätä kuolemaa
Tiikeri katsoo mua silmiin ja mä hymyilen
Siellä sen sydän hakkaa mun sisälläni
Voimakkaan ja vahvan tiikerin, jonka ei anneta luovuttaa
Mä silitän itseäni ja samalla sitä tiikeriä mun sisälläni
Se ei kuole koskaan, se ei lakkaa taistelamasta, vaikka mä lakkaisinkin
Se tulee yössä mua vastaan omassa hahmossaan
Se katsoo mua silmiin ja mä tiedän, että olen turvassa
Hiljaa kuulen kuinka tuo tiikeri kehrää mulle laulun, johon mä nukahdan
Ja herään huomenna taas hiukan ehjempänä kuin tänään
Koska mä selvisin

Jos tää olisi iltani viimeinen?

Katselen lääkepurkkia pöydällä
Kohta mä tartun siihen
Vesilasi odottaa vieressäni
Joko nyt, joko nyt
Mä en kestä elämää enää
En yhtään enää
Ja viimeinen pisara kun mulle sanottiin, että tää kaikki on mun vika
Että mun pitäisi ryhdistätyä
Siirtelen purkkia pöydällä ja mietin puhelua terapeutin kanssa
Hän sanoi, että uskoo muhun, että luottaa muhun eniten omista potilaistaan
Hän lupasi soittaa huomenna ja mä sanoin, että jos olen vielä hengissä silloin
Mua ahdistaa, mä haluan kuolla
Terapeutti sanoi, että mun pitää soittaa hätäkeskukseen, jos teen jotain
Mä olen jo lähellä
Tartun taas purkkiin ja avaan sen
Siitä on pitkä kun olin viimeksi sairaalassa
Ehkä tää olisi viimeinen kerta, jos kuolen
Tätähän mä olen ajatelut tekeväni jo muutaman viikon
*Ei älä tee sitä* sanoo pieni ääni sisälläni
Suurempi ääni sanoo *Tee se, kyllä sä pystyt, kuole*
Entä jos tää on mun viimeinen ilta?
Jos mä nyt oikeasti vihdoinkin kuolen?

Mä katoan, annan itseni kadota.

Pelottavaa olla yksin, mutta toisaalta rakastan tätä
Haluan jäädä yksinäisyyteeni, tähän pieneen taloon murheideni kanssa
Haluan olla kertomatta mitään
Haluan vaan kadota näkyvistä
Mä tahdon lentää tuohon tuuleen
Mä tahdon jo kasvattaa siivet selkääni
Eniten tahdon vaan, ettei kukaan huolestusi, että mut unohdettaisiin
Toivoisin, että kaikki luulisivat mun kuolleen, vaikka olisin oikeasti elossa
Ääriviivat piirtyy hiekkaan ja tuuli vie ne hiljalleen pois
Tuo tuuli vie minutkin vielä joku päivä
Mä katoan, annan itseni kadota
Eikä mua haittaa mitä mulle käy
Mähän olen jo tuhoutunut
Mä olen jo kadottanut ne ääriviivat ja itseni
Mä olen jo kulkenut sumussa ja nähnyt laivan jossain kaukana
Mä en ole vaan koskaan päässyt perille
En ole päässyt pois sumusta, en ole päässyt pois itsestäni
Tuuli kadottaa viimeisiä palojani ja mä häviän näkyvistä
Sä näät mun ääriviivat kun vielä hymyilen, vaikka olen rikkinäinen
Mutta ne katoaa, minä katoan
Jäljelle jää vain tuo tuuli joka kuljettaa näkymättömät kyyneleeni kauas pois
Ja tuo taivas itkee pois mun pahan oloni
Vaikka minä olen jo kadonnut

Ollaan hiljaa siinä vierekkäin, älä lähde pois.

"Lupaan olla sun, kun päivä kääntyy iltaan, kun pöly laskeutuu ja ollaan ihan hiljaa. 

Lupaan olla sun ja sanoo senkin ääneen, ei tuu tarpeeks sanottuu."

Me istutaan autossa, sinä ajat liian lujaa, mutta mua ei pelota

Mä luotan suhun, vaikka en edes tunne sua

Sä tulet 70 kilometrin päästä vain mua tapaamaan

Käymme abc:llä kahvilla ja sä tarjoat

Ajelemme ympäri kaupunkia ilman päämääriä

Ajelulla sä kysyt voitko tulla käymään mun luona

Mä luotan suhun ja sä jäät yöksi

Me jutellaan kaikkea ja nauretaan sille miten paljon kello on

Me mietitään miksi ei vieläkään väsytä vaikka kello on yli 3 yöllä

Sitten yhtäkkiä sä otat mua kädestä kiinni ja mä painaudun sun viereen

Sä kysyt onko mun paha olla siinä

Ja mä vastaan, että olen kaivannut jonkun viereen

Me valvotaan vieläkin ja ollaan ihan hiljaa

Siinä vierekkäin, ehkä sinunkin oli ikävä sitä tunnetta

Lopulta mä sanon, että mua väsyttää

Mä nukahdan siihen, pää sun olkapäätä vasten

Ehdimme nukkua muutaman tunnin ja sitten sä heräät kellon soittoon

Mä tartun sua kädestä vielä, en tahdo, että lähdet

Sä sanot "nähdään vielä joskus"

Ja sä suljet oven perässäs ja mä jatkan unia

Kuulen kuinka auto käynnistyy pihassa ja mulle tulee ikävä

Mä sanoin illalla etten halua nukkumaan, koska sä lähdet sitten nopeammin

Sä sanoit, että sitten myös näemme nopeammin

Mä en uskaltanut kertoa sulle mun ongelmista, vaikka sä sanoit, että voin olla avoin

Mä pelkään, että sitten lähdet

Mä en tiedä mitä mun pitäisi tuntea

En uskalla tuntea mitään

En tiedä edes mitä sä ajattelet musta

Sä sanoit, että joskus parhaat asiat tapahtuu nopeasti

Mä toivon, että nähdään pian uudestaan

Silti mä olen yksinäinen ja epätoivoinen

Silti mä tahdon kuolla

Mutta jos sä jäät niin voin olla onnellisempi

Ja mä voin opetella elämään

"Täällä saman kannen alla, meil on meret meil on maat, meil on sanat joiden voima pitää tän kaiken paikoillaan."