Jään vastavirtaan ikuisesti, mutta jään eloon.

Kipua, jota kukaan ei ymmärrä
En anna kenenkään ymmärtää
Minä kuljen meriä
Kuljen aallokossa vastavirtaan
Aallot hakkaavat vasten kasvoja, mä olen väsynyt
Mä olen niin yksin, sisälläni myrskyää
Aallot eivät jätä mua rauhaan, eivät hetkeksikään
Ne jatkavat vaan elämäänsä ja kuolevat osuessaan rantaan
Mutta ne syntyvät aina uudelleen jostain kaukaa

"Hän huutaa vastatuuleen

vaikka myötätuuleen pystyisi kuiskaamaan

soutaa vastavirtaan

veneensä vieden koskeen kuohuvaan."

Aallot kuolevat, vaikka eivät koskaan eläneetkään
Niiden ei tarvi elää, kestää tuskaa
Ne saavat liikkua elottomina tuulessa ja paiskatua rantaan tuntematta yhtään kipua
Minä koen kipua hetki hetkeltä
Kyyneleet virtaavat mustina, ne värjäävät vedenkin mustaksi
Ei minun pitäisi itkeä yksinäisyyttäni 
Minun pitäisi olla vahva niin kuin aina
Lopetan kyyneleet kuin seinään, enhän mä ansaitse niitäkään
En ainsaitse parempaa oloa, ansaitsen kaiken tuskan
Vastavirtaan mä kuljen taas, niin kuin olen oikeastaan aina kulkenut
Olen tottunut kipuun ja oppinut melkein rakastamaan sitä
Silti se tuntuu joka kerta pahalta kun se heittää mut aaltoihin
Kun se upottaa mut pohjaan nauraen
En silti voisi kuvitella elämääni ilman epävakaata
Ei minua silloin olisi jos olisi vaan tyyntä kokoajan
Aallot ovat kauniita, samoin myrsky
Olen myrskyn sydämessä ja silloin mä tunnen olevani kotona
Kaikessa tässä kivussa, jota kukaan ei ymmärrä
En anna myrskyn laantua, aaltojen kadota
Annan niiden elää, annan itseni elää yhä tätä elämää
Kun kipu tuntu kodilta
Mä jään vastavirtaan, mutta mä jään eloon
Vaikka en sitä aina toivonutkaan

Älä ulkokuorta katso, sen sisään katsees luo.

Pienen perhosen lento on pitkä

Se jaksaa taistella

Se on tuskissaan, se on yksin

Mutta se jaksaa lentää

Sen siivet on kiiltävät, mutta se ei nää itseään kauniina

Se näkee vaan virheensä

Se on yksin ympärillään perhosparvi, jossa jokaisella tuntuu olevan joku

Perhonen on kai rumin, väärin ymmärretty

Eikä se kelpaa

Siivet kiiltävät kauniisti auringossa, mutta kukaan ei huomaa miten loistat

Sä alat melkein itkeä, kukaan ei huomaa

Kukaan ei varmaan hyväksysi sun menneisyyttä, ei kukaan

Nyt lennät vailla määränpäätä, vailla jotain joka välittää

Yksinäinen perhonen, ei se tahdo olla enää yksin

Se on nähnyt varjot, eikä sitä kukaan hyväksy

Se lentää välillä edelleen pimeässä, kuka sen hyväksyisi

Välillä se toivoo kuolevansa, se on kaikkien mielestä väärin

Eikä kukaan tahdo lentää sen perhosen kanssa

Se vaipuu varjoihinsa, pimeään nukkumaan

Kun sitä ei kukaan täällä kaipaa

Se lentää korkealle taivaalle, eikä palaa pitkään aikaan

Palatessaan se toivoo muuttuneensa, se toivoo menneisyyden kadonneen

Mutta mikään ei ole koskaan muuttunut

"Älä ulkokuorta katso, sen sisään katsees luo."

Ja perhonen jatkaa lentoaan

Se toivoo, että joku riisuisi tän tyhjän perhoskuoren ja näkisi tytön

Tytön, joka etsii kaltaistaan

Tytön, joka tahtoo esiin kuorestaan

Tytön, joka kaipaa rakkautta

Kyyneltytön, jonka kyynelissä heijastuu koko elämäntarina

Kumpa vain joku hyväksyisi sen

Minut, tälläisenä kuin olen

Kipu korvaa rakkauden, josta mä yksin haaveilin.

Liikaa satutettu
Paloiksi revitty
Särjetyt palat lattialla
Lasinpalasia jalkojeni alla
Ja mä hymyilen, kuinka kivusta voi löytää ystävän
Tässä yksinäisyydessäni
Kipu korvaa sen rakkauden josta mä yksin haaveilin
Silti mä kaipaan sitä
Mä kaipaan vierelle vahvempaa
Jotain joka tarttuis mua kädestä
Jotain kaunista, sitä kaunista tunnetta
Kun saa olla rakastunut
Kun on jokin tarkoitus elämällä
Joku jonka puolesta elää
Katseeni ei tavoita toista katsetta
Kukaan ei katso takaisin
Kädet hipoo taivaita
Taivas kutsuu mua taas
Tätä turhaa ihmistä
Mä jatkan kunnes löydän etsimäni
Kauniit sirpaleet jalkojeni alla
Minun kipuni, jonka haluaisin jakaa
Ja mä särjen itseni aina uudelleen
Joka kerta olen rikkinäisempi
Kukaan ei korjaa tätä tyttöä
Kukaan ei sano, että välittää
Kukaan ei kerää sirpaleita pois elämästäni
Kaikki se vaan satuttaa
Kumpa joku hymyilisi mulle
Sanoisi, että kaikki järjestyy
Jäisi mun vierelle, eikä lähtisi koskaan pois
Yksinäisyys on vienyt minut syvälle
Mutta mä yritän hymyillä
Hymyn takaa kukaan ei nää miten rikki ja yksin olet
Eikä kukaan nää miten kaipaat rakkautta
Ja sirpaleet palaavat terävimpinä kuin koskaan vain satuttaakseen
Ja mä katson kuinka joku tyttö hymyilee pojalle
Otan sirpaleet käsiini ja paiskaan ne lattialle
Kipu korvaa minun poikani
Kipu, jota voi oppia rakastamaan

Varjo.

Mussa on jotain, joka muhun ei kuulu

Varjo, joka hallitsee

Tuo Varjo on kaunis, paljon kauniimpi kuin minä

Se tahtoo tehdä musta kaltaisensa

Varjo on pimeä, se elää minussa

Se vaanii mua ja hallitsee

Vaikka se on kaunis, ulkomuoto pettää

Se on paha ja tahtoo mulle pahaa

Vaikka se tahtoo musta kauniin keinolla millä hyvänsä

Se huutaa mun sisälläni

Se vahtii sun jokaista liikettä

Varjo katsoo sua sieltä jostain

Se on vallannut sun maailmasi

Sä olet sen maailmassa

Pimeässä maailmassa, jossa ainut valo on täydellisyys

Jota et koskaan saavuta

Ja sä olet siinä yksin

Katsot sitä virheetöntä maailmaa

Kaikki näyttää hetken kauniilta, vain sen pienen hetken

Kunnes jalat irtoaa maasta

Sumennetuin silmin sä näät itsesi ja maailman

Kaikki mitä ennen rakastit on enää pelkkää ilmaa, tyhjää

Tuo maailma on täydellinen, ainut mitä sulla on jäljellä

Sinne sä saat nukahtaa ja aamulla herätä

Saat rakastua siihen aina uudestaan

Sinun oma satumaailmasi, jossa kaikki on sun käsissäsi

Silmät eivät näe enää muuta

Ei edes taivaan kuuta

Kun kaikesta on tulossa täydellistä

Tähdetkin katoavat yötaivaalta

Kaikki muuttuu pimeäksi

Ja mä pelkään mihin tää maailma mut vie

Mutta olen rakastumassa tähän tunteeseen

Koska minulla ei ole muuta mitä rakastaa

Silmät eivät tavoita katseita

Ne täyttyvät kyynelistä

Mutta tämä maailma tekee niistä hopean värisiä

Käsi ei tavoita toisen kättä

Mutta tämä maailma tavoittaa sen käden

Ja sä olet jo tarttunut siihen, etkä voi päästää irti

Se Varjo on jo osa sua

Eikä se lähde pois

Vain kyyneleitä peilin pinnassa.

Tummia sadepisaroita kyynelteni seassa
Hukun kyynelmereen, vaikka se on näkymätön
Hukun tyhjyyteeni, yksinäisyyteeni
Enkä osaa pysyä pinnalla
Mä vajoan kyynelteni sekaan, vaikka silti hymyilen
Tuijotan haalistuvaa kuvaa peilistä
Se katoaa kyynelteni sekaan, enkä enää nää sitä
Pisarat katoavat yksi kerrallaan
Näen ne pelistä
Näen kuinka ne katoavat pelin pinnasta
Kasvot haihtuvat niiden mukana
Tytöstä tulee näkymätön
Jäljelle jää vaan sadepisarat, jotka valuvat peilin pinnalla
Peiliin jää vain pieni varjo, joka muistuttaa entisestä
Ja kun sä katsot siihen peiliin, niin voit nähdä tytön tuskan
Näet kuinka se kertoo tarinaa peilitytön
Tytön, joka asuu pelissä terävien pisaroiden kanssa
Pisarat haavoittaa, mutta ne antavat myös voimaa
Peili kertoo kuinka epäonnistunut olet tänään
Ja se saa kyyneleet kasvoillesi
Peilityttö, joka pakenee itseään omaan maailmaansa
Maailmassa hän ei koskaan riitä, mikään ei riitä
Pisarat kuivuvat kasvoille, kaikki lähtee käsistä
Tuo peilityttö ei osaa itkeä, se vaan hymyilee
Ettei kukaan huomaa miten sitä sattuukaan
Peilistä katsoo yhä se tyttö
Se on vankina sen sisällä
Ja sä näät vaan ne kyyneleet peilin pinnassa
Et nää enempää
Et tuskaa peilin sisällä
Vaan varjon joka huutaa
Pienen varjon, jonka ei pitänyt olla edes olemassa
Ne kyyneleet jäävä peilin pinnalle
Kuka ne kuivaisi
Kuka kertoisi, että mä kelpaan
Ennen kuin varjo tulee ja vie mut syvemmälle siihen maailmaan

Liian vahva, liian hyvä selvitymään.

Mä pääsin kotiin sairaalasta
Huomasin kävellessäni, että mahaan sattuu
Mutta en mene takaisin
Ne suositteli mulle osastoa, mutta en suostunut menemään
Ei siitä ole mitään apua, niin mä sanoin vaan
Kukaan ei saanut mun puheesta selvää
Mä en muista mitään, koska väsytti niin paljon
Siinä kävi pyörimässä hoitajia ja ne kysyi aina jotain
En vain muista kuin kysymysen "onko kaikki hyvin"
Aamulla kävi joku psykoterapeutti, joka kauhisteli mun viiltelyjälkiä
Sitten se lähti pois, koska olin vielä liian väsynyt, sanoi tulevansa myöhemmin takaisin
Hoitajat hymyilivät mulle ja kysyivät oliko tää mun eka kerta
Mä vastasin, että oon ollu jo monesti
Silti ne vaan hymyilivät
Lääkäri hoki vieläkin osastoa, mutta mä en suostunut
Tiistai-illasta muistan vain sen kun mua yritettiin pitää hereillä
Nukahdin vähän väliä ja aina joku oli ravistelemassa hereille
Keskiviikon olen kai nukkunut vaan ja välillä herännyt syömään
Illalla olin pari tuntia hereillä ja katsoin tv:tä
Tänään lähtiessäni mieshoitaja toivotti parempaa jatkoa ja mä jaksoin jo vähän hymyillä

Mä en käynyt lähelläkään kuolemaa
Mä olen liian vahva, liian hyvä selviytymään
Mun vain pitäisi uskoa se
Mä olen vahva niin kuin tiikeri, joka kulkee yössä yksin
Se kulkee vailla suurempaa pelkoa
Se ei uskalla pelätä kuolemaa
Tiikeri katsoo mua silmiin ja mä hymyilen
Siellä sen sydän hakkaa mun sisälläni
Voimakkaan ja vahvan tiikerin, jonka ei anneta luovuttaa
Mä silitän itseäni ja samalla sitä tiikeriä mun sisälläni
Se ei kuole koskaan, se ei lakkaa taistelamasta, vaikka mä lakkaisinkin
Se tulee yössä mua vastaan omassa hahmossaan
Se katsoo mua silmiin ja mä tiedän, että olen turvassa
Hiljaa kuulen kuinka tuo tiikeri kehrää mulle laulun, johon mä nukahdan
Ja herään huomenna taas hiukan ehjempänä kuin tänään
Koska mä selvisin

Jos tää olisi iltani viimeinen?

Katselen lääkepurkkia pöydällä
Kohta mä tartun siihen
Vesilasi odottaa vieressäni
Joko nyt, joko nyt
Mä en kestä elämää enää
En yhtään enää
Ja viimeinen pisara kun mulle sanottiin, että tää kaikki on mun vika
Että mun pitäisi ryhdistätyä
Siirtelen purkkia pöydällä ja mietin puhelua terapeutin kanssa
Hän sanoi, että uskoo muhun, että luottaa muhun eniten omista potilaistaan
Hän lupasi soittaa huomenna ja mä sanoin, että jos olen vielä hengissä silloin
Mua ahdistaa, mä haluan kuolla
Terapeutti sanoi, että mun pitää soittaa hätäkeskukseen, jos teen jotain
Mä olen jo lähellä
Tartun taas purkkiin ja avaan sen
Siitä on pitkä kun olin viimeksi sairaalassa
Ehkä tää olisi viimeinen kerta, jos kuolen
Tätähän mä olen ajatelut tekeväni jo muutaman viikon
*Ei älä tee sitä* sanoo pieni ääni sisälläni
Suurempi ääni sanoo *Tee se, kyllä sä pystyt, kuole*
Entä jos tää on mun viimeinen ilta?
Jos mä nyt oikeasti vihdoinkin kuolen?

Mä katoan, annan itseni kadota.

Pelottavaa olla yksin, mutta toisaalta rakastan tätä
Haluan jäädä yksinäisyyteeni, tähän pieneen taloon murheideni kanssa
Haluan olla kertomatta mitään
Haluan vaan kadota näkyvistä
Mä tahdon lentää tuohon tuuleen
Mä tahdon jo kasvattaa siivet selkääni
Eniten tahdon vaan, ettei kukaan huolestusi, että mut unohdettaisiin
Toivoisin, että kaikki luulisivat mun kuolleen, vaikka olisin oikeasti elossa
Ääriviivat piirtyy hiekkaan ja tuuli vie ne hiljalleen pois
Tuo tuuli vie minutkin vielä joku päivä
Mä katoan, annan itseni kadota
Eikä mua haittaa mitä mulle käy
Mähän olen jo tuhoutunut
Mä olen jo kadottanut ne ääriviivat ja itseni
Mä olen jo kulkenut sumussa ja nähnyt laivan jossain kaukana
Mä en ole vaan koskaan päässyt perille
En ole päässyt pois sumusta, en ole päässyt pois itsestäni
Tuuli kadottaa viimeisiä palojani ja mä häviän näkyvistä
Sä näät mun ääriviivat kun vielä hymyilen, vaikka olen rikkinäinen
Mutta ne katoaa, minä katoan
Jäljelle jää vain tuo tuuli joka kuljettaa näkymättömät kyyneleeni kauas pois
Ja tuo taivas itkee pois mun pahan oloni
Vaikka minä olen jo kadonnut

Ollaan hiljaa siinä vierekkäin, älä lähde pois.

"Lupaan olla sun, kun päivä kääntyy iltaan, kun pöly laskeutuu ja ollaan ihan hiljaa. 

Lupaan olla sun ja sanoo senkin ääneen, ei tuu tarpeeks sanottuu."

Me istutaan autossa, sinä ajat liian lujaa, mutta mua ei pelota

Mä luotan suhun, vaikka en edes tunne sua

Sä tulet 70 kilometrin päästä vain mua tapaamaan

Käymme abc:llä kahvilla ja sä tarjoat

Ajelemme ympäri kaupunkia ilman päämääriä

Ajelulla sä kysyt voitko tulla käymään mun luona

Mä luotan suhun ja sä jäät yöksi

Me jutellaan kaikkea ja nauretaan sille miten paljon kello on

Me mietitään miksi ei vieläkään väsytä vaikka kello on yli 3 yöllä

Sitten yhtäkkiä sä otat mua kädestä kiinni ja mä painaudun sun viereen

Sä kysyt onko mun paha olla siinä

Ja mä vastaan, että olen kaivannut jonkun viereen

Me valvotaan vieläkin ja ollaan ihan hiljaa

Siinä vierekkäin, ehkä sinunkin oli ikävä sitä tunnetta

Lopulta mä sanon, että mua väsyttää

Mä nukahdan siihen, pää sun olkapäätä vasten

Ehdimme nukkua muutaman tunnin ja sitten sä heräät kellon soittoon

Mä tartun sua kädestä vielä, en tahdo, että lähdet

Sä sanot "nähdään vielä joskus"

Ja sä suljet oven perässäs ja mä jatkan unia

Kuulen kuinka auto käynnistyy pihassa ja mulle tulee ikävä

Mä sanoin illalla etten halua nukkumaan, koska sä lähdet sitten nopeammin

Sä sanoit, että sitten myös näemme nopeammin

Mä en uskaltanut kertoa sulle mun ongelmista, vaikka sä sanoit, että voin olla avoin

Mä pelkään, että sitten lähdet

Mä en tiedä mitä mun pitäisi tuntea

En uskalla tuntea mitään

En tiedä edes mitä sä ajattelet musta

Sä sanoit, että joskus parhaat asiat tapahtuu nopeasti

Mä toivon, että nähdään pian uudestaan

Silti mä olen yksinäinen ja epätoivoinen

Silti mä tahdon kuolla

Mutta jos sä jäät niin voin olla onnellisempi

Ja mä voin opetella elämään

"Täällä saman kannen alla, meil on meret meil on maat, meil on sanat joiden voima pitää tän kaiken paikoillaan."

Silloin kun kyyneleet poskillasi nään.

Puen ylleni suruviitan
Hukun yksinäisyyteeni
Jossain joku varmasti kertoo kuinka turha olen
Turhuuteni on suuri, en merkitse mitään
En varmasti kellekkään, minusta tuntuu siltä
Suru piirtyy kasvoilleni
Mikään ei saa mua hymyilemään, muuta kuin pakonomaisesti
En edes halua tietää miltä näytän suru kasvoillani, yksinäisyys rinnallani
Yksinäisyys katsoo mua silmiin sanoen, etten taaskaan kelpaa
Ne pienet möröt, jotka haukkuu mua taas
Surkea, ruma, läski, epäonnistuja, se, joka ei kelpaa kellekkään
Tuo yksinäinen tyttö katsoo itseään ja näkee vaan nuo virheet
Se yksi mörkö sanoo, että olisi parempi kuolla kuin elää
Toinen sanoo, oletpa läskin näköinen
Aina, joku niistä keksii jotain miten mua haukkua
Minä olen niiden vallassa
Mun elämä on vaan käskyjen tottelemista
Omia ajatuksiani, omaa huonoa itsetuntoani
Mä kaipaan vierelle jotain kestävää
Mä kaipaan kosketusta, silitystä poskelleni
Mä kaipaan hyväksyntää, jotain joka välittää
Tyttö kuiskaa yksinäisyydestään
"Mä tahdon jotain kestävää"
"Mä tahdon jonkun joka pyyhkii kyyneleet kasvoiltani"
"Jonkun joka sanoo, me selvitään"

"Silloin kun kyyneleet poskillasi nään

Sun suru on mun mun mun mun

Ja jos toivot luoksesi jään

Sun ilo on mun mun mun mun

Yksinäisyyttäpä ei ole olemassakaan

Kaikki kaikkeen liittyy palapelin osii oomme vaan

Usko pois se mitä teet

Koko kuvaan vaikuttaa

Sulla merkitystä on

Et sitä unohtaa sä saa"