Kipu korvaa tyhjän olon.

Pienet kyyneleet tanssivat poskillani
Ne löytivät viimein tiensä sinne
Minuun sattuu, on sattunut jokaisena päivänä
Nyt näiden kyyneleiden tanssissa mä mietin taas kuolemaa
Mä en uskalla mennä sitä katsomaan
Kyyneleet ovat kuin lasia, kauniita kristalleja minun silmäkulmissa
Nyt ne saavat taas hetken elää, kunnes kuolevat poskilleni
Minä pyyhin ne pois, tapan tuskallisesti
Ne ovat täynnä surua tästä maailmasta tai vaan jostakin
Se tyttö itkee, mutta ei tiedä miksi
Sitä sattuu, mutta ei tiedä miksi

"Itkua varten on ihmisen silmät

Vierikö kyyneleet

Tuleehan tuolta se toinen päivä, kun on keveät askeleet"

Tyttö pelkää niitä kyyneliä

Ne näyttää miten heikko oletkaan

Tyttö yrittää pitää ne poissa, hymyillä kyynelten seasta
Kyynelten takaa sä näet ne vastaukset
Sen miten sattuu, miten kipu korvaa tyhjän olon
Silmien takana on vaan tyhjää
Ei siellä elämä tunnu miltään
Kipua tai tyhjää
Eikä ne nää kyyneltäkään
Ne näkee vaan hymyn puoliksi kuolleen
Mutta ne ei aavista, mun mieli on meren toiselta puolen
Sieltä missä kyyneleet asuvat
Mä jätän kyyneleeni sinne ja jatkan hymyä
Vaikka kipu tunkee mielen lävitse
Hymy on yhtä kaunis, kuin ennenkin
Eikä kukaan aavista
Mä olen ihan rikki

Liian tyhjää.

Mä hajoan
Mun kuori pettää pian
Mä olen ollut taas vahva pitkään
Valehdellut syöväni, hymyillyt vaikka muhun on sattunut
Muhun sattuu kokoajan
Mä olen merellä aallokkoisella
Ja mä en pääse pois, vaan mä vajoan sameaan pohjaan
Yhä syvemmälle kun näytän tätä iloista naamaa
Aallot on liian suuria, että mä jaksaisin
Mä jaksan vielä hymyillä, valehdella, elää tyhjyydessä
Koska en tunne mitään
Kun sä kysyit mitä mietin, mä en tiennyt
En mieti mitään, on vaan tyhjää
Pohjassa on tyhjää
Ehkä muutama vesikasvi, joka ympäröi pimeässä
Mä olen yksin tässä pelissä, enkä tahdo luovuttaa
Muutun yhä pienemmäksi ja häviän kokonaan
Et nää mua pian enää pohjassa, et ojentanut kättäsi ajoissa
Mä olen jo täällä aalloissa
Täällä on kaunista, vaikka en eteeni nää
Mun pimeässäni on onneksi monta kynttilää
Kun mä sytytin yhden sun haudallesi tänään, mä en unohda
Sä näät mut vaikka olen pohjassa
Olen pinnalla, mutta pohjassa
Ne näkee vaan pinnan, eikä hymyn alta suurta taistelua
Mä olen hiljaa enkä kerro
Mä olen tyhjä, täynnä tyhjyyttä
Eikä sitä saa musta pois
Monta ajatusta päässä, mutta ei oikeasti yhtään
Mä olen kadottanut tän tytön, antanut aaltojen viedä sen pois
Ja se on helppoa unohtaa, mutta vaikeaa muistaa
Aallot ehkä pienenee, mutta ne ei häviä koskaan
Pohjassa auringonvalo näyttää mihin kulkea
Mä katoan, eikä kukaan huomaa
Kukaan ei edes muista sitä tyttöä enää, joka voi voida huonosti
Olen jo liian kauan hymyillyt, enkä tiedä miksi teen tätä taas
Katseesta paistaa tyhjyys, mutta sitä ei tiedä muut kuin minä
Mä tiedän kuinka tyhjää on täällä veden alla
Ja sä et halua tänne
Sä et halua olla epävakaa
En minäkään halua, mutta en tätä tietä valinnut

Rajalta mä huudan vielä hetken.

Pelottaa, että mä romahdan, että putoan alas taas
Sinne syvään pohjaan
Sinne missä ei eteensä nää
Mä pelkään, että löydän itseni taas suunnittelemasta kuolemaa
Mä pelkään, että se tulee ja vie mut pois
Mä olen tunnoton, tyhjäkatseinen
Tyttö elämän toiselta puolen
Sieltä mitä sanotaan kuolemaksi
Mä olen käynyt sen rajalla jo monta kertaa
Nukahtanut ja toivonut, että lääke tappaa
Mutta mä olen vielä täällä
Tällä rajalla, jonka edessä häämöttää elämä
Rajoilta voi katsoa kumpi on parempi elämä vai kuolema
Rajalta näkee kauas sumun yli
Vuorelta, jota kiipesit ne kaikki pitkät vuodet
Nyt nään, nyt nään missä on elämä
Nään myös missä on kuolema
Yhtä selkeästi molemmat
Ne ovat kauniita molemmat rajojen eri puolilla
Mä käännyn ja katson ensin kuolemaa
Se on kaunis, viaton, utuinen, mutta se kutsuu mua
Elämä on kaunis, yllättävä, selkeä, mutta se ei kutsu mua niin paljon
Mä jään rajalle, enkä valitse
Elän tässä, niin kuin olen elänyt yli viisi vuotta

Rajalla on harmaata, se maalaa mun mielenikin samalla värillä
Rajalla on tyhjää, se antaa tyhjyyden olon, tyhjän katseen silmiin
Mä en osaa valita kumpaan suuntaan otan askeleeni
Mä en uskalla astua askeltaan tai mä putoan sen käsivarsille
Kumpikin suunta tuntuu kauniilta, mutta väärältä
Mä en uskalla
Mä odotan, että joku valitsee mun puolesta
Mä odotan, että kuihdun pois, häviän ilmaan
Niin ettei mun tarvi valita
Vaikka se tarkoitti, että valitsin kuoleman
Pelottaa ja suljen silmäni
En tiedä mihin olen menossa, enkä mistä tulossa
Mä olen hukassa tällä rajalla
Mä huudan, mutta huuto häviää tuuleen
Mä olen turha täällä näin
Ja siksi mä häviän
Päivä päivältä kunnes olen kokonaan kadonnut
Näkymöttömäksi tytöksi, johon kukaan ei voi koskea
Ja joku yö mä nukahdan ja se on mun viimeinen uni
Sitten en ole enää rajalla
Vaan ilmassa palasina hajalla

Mulla oli silloin kaunis maailma
Jota en osannut elää
Enkä osaa vieläkään
Liian kaunis, että tyttö olisi voinut elää
Kaunis maailma tuskaisilla reunoilla
Se maailma satutti sua aina uudestaan
Se ei opettanut elämään, vaikka tahdoit
Se ei ollut tarkoitettu tälle tytölle
Mutta tyttö jatkoi elämistä
Ja jatkaa edelleen
Vaikka se on kai turhaa
Kaunis elämä on, vaikka sitä näe en
Mä seison siinä rajalla yksin
Se on kaunis ja mä en voi paeta
Mä voin vaan päättää elää tai kuolla
Mutta entä jos ei halua kumpaakaan
Silloin voi vaan nukahtaa 
Ja kadottaa ääriviivat aina vain uudestaan

Pohjoistuuli on nyt poissa ja minä voin elää.

Linnut ovat lentäneet tytön harteilta
Ne ovat jättäneet tyhjän aukon, hyvän olon
Se tuntuu niin tyhjältä ja pahalta kun ei satukkaan
Kipu on vain pelkkää unelmaa
Linnut katsovat kaukaa pohjoisesta
Kylmä tuuli tahtoo tuoda ne takaisin
Tuuli tuulee vaan väärään suuntaan
Minä saan hengittää, hengitys on kevyt, vaikka hieman ahdistunut
Katson pohjoiseen
Sinne kylmän jäämeren taa
Siellä on jotain kaunista, vaikka tää oli kaukokatseista
Jää ei sula siellä koskaan
Se jäädyttää sydämeni, minut vasten kylmää lunta
Minä tykkään olla siinä, jäässä, hukassa, yksinäisenä
Jää muovaa päähäni kruunun
Jääkuningatarta sä et voi sulattaa, ehjäksi et sitä saa
Se on pelkkää unelmaa
Tyttö ei tahdo lämpimään, hyvä olo tappaa sen vielä
Se sulattaa jäisen sydämen, jota kukaan ei saa omistaa
Lämpö osuu luihin, sydän alkaa sulaa
Mä kaipaan pohjoisen tuuliin
Sinne missä kukaan ei voi satuttaa
Kylmä ei palaa pitkään aikaan
Ei pohjoista voi unohtaa, sitä voi vaan rakastaa
Tyttö rakasti niin, että muuttui jääkuningattareksi
Ja nyt se katoaa läpimään kevät säähän
Tyttö hymyilee samalla kun haalenee
Kipu häviää pohjoiseen
Ja minä kiedon sen äkkiä sydämeeni uudelleen

Pohjoistuuli liikuttaa tytön hiuksia ja tyttö on kadonnut
Tuuli muistuttaa kylmästä ja tuskasta
Nyt mä olen vapaa taas hetken kunnes tuuli palaa ja iskee kyyneleet silmiin
Pohjoistuuli jota rakastan
Ja se rakastaa mua, kun se saapuu mun luo uudestaan
Nyt se lähti takaisin pohjoiseen ja jätti mut yksin
Nyt seuranani on vaan etelätuuli, joka kertoo mulle miltä tuntuu kun ei satu
Ja minä hymyilen sille kuin aurinko samalla kun se puhaltaa hiukset silmilleni
Minä jään siihen katsomaan kohti etelää
Katsomaan toivoani, elämääni, jota osaan taas elää

Silloin kun pääsiänen oli parasta.

Tänään monta monta vuotta sitten äiti laittoi mun kasvoihin huulipunaposket ja ripsiväripisamia. Mua pelotti mennä ihmisten ovien taa. Pelkäsin sitä haukkuvaa koiraa naapuri talossa. Mun siskokin pelkäsi. Muistan kun meidän kotitiellä vain harva ovi avattiin. Käveltiin pitkästi joka vuosi, vaikka eri seurassa eri vuosina. Kivointa oli saada iso suklaamuna tai kolikoita pannunpohjalle. Muistan kun kerran saimme omenat ja siitä ei tykätty. Kerran joku iäkkäämpi oli jättänyt portaille kupin josta sai ottaa karkkia. Yhtenä vuonna sä putosit vesiojaan ja me vaan naurettiin. Sä itkit. Kerran kiersin kaverin kanssa monta kaupunginosaa. Mä olin sellainen lapsi, joka säästi karkkejaan. Kerran niin kauan, että ne jouduttiin heittää roskiin. Silloin pääsiäinen oli varmaan parasta heti joulun jälkeen. Hymy pysyi kasvoilla koko päivän. Ja niin pieni asia, kuin karkki sai hyvän mielen. Mä olin onnellinen, sen muistan. Pienen lapsen kasvot niin iloiset avatessa suklaamunan kääreitä. Ja kaikki oli niin helppoa.

Viimeisen kerran olin virpomassa 6 tai 7 luokalla pienen pikkusiskoni kanssa, joka ei vielä voinut mennä yksin. Mua hävetti silloin, enkä olisi tahtonut mennä. Se ei enää ollut hauskaa niin kuin oli jokus. Lapsuudenilo oli hävinnyt ja pääsiäsen taika. Se kaikki jäi vaan muistoksi. Nyt minä katsoin sitä siskoani, joka aamulla lähti virpomaan. Maalasin siskon kasvot huulipunalla ja ripsivärillä. Siskon kaveri tuli ja he lähtivät. Minä katsoin niiden iloa, se oli niin aitoa. 

Minä tahdoin olla se pieni lapsi, joka mun sisälläni huutaa ystävää leikkimään. 

Halusin olla se tyttö, joka halaa äitiään, kun sattuu. 

Se tyttö, joka saa lähteä virpomaan. 

Se, joka tuntee siitä suuta iloa. 

Se tyttö on minussa jossain aikuisen kuoren alla. Se lapsi, joka pyytää apua, se jonka kipu saa näkyä. Nyt tyttö ei enää mieti mihin laittaisi pehmokissansa nukkumaan. Nyt se miettii muuttaako yksin asumaan. Se pieni tyttö silti minussa tahtoo, että joku vielä silttäis päätä ja sanois, että kaikki järjestyy. Kaikki todella järjestyy.

Ehjäksi rikottu.

Minä olen piirtänyt hymyn kasvoilleni
Tyhjille kasvoille
Olen tyhjä kuori, joka vain hymyilee
Joka tahtoo kuihtua pois
Hymy on vieraana tässä kehossa
Se leikkii, että kaikki on ihan hyvin
Se valehtelee
Se satuttaa
Mutta hymy on kaunis noilla poskilla
Se on samanlainen kuin oli ennen
Hymytyttö, joka on sisältä palasina
Särjettyjä sirpaleita aikaan hukkuneita
Ja mua särjetään taas lisää
Minä särjen itseni
Rikon ehjäksi uudestaan ja uudestaan
Hymy on särjetty, mutta sä et nää sen säröjä
Pieniä sirpaleita, josta ei voi saada haavoja
Ne loistaa auringossa niin kirkaina
Niistä mä nään hymyilevät kasvot
Vahvan ihmisen
Tyttö kulkee sirpaleiden keskellä
Ja kerää ne yksitellen sydämeensä
Se oppii taas hymyilemään
Näyttämään, että enää ei satu
Ja vaikka sattuisikin niin mä olen ehjä
Kokonainen
Palasista kasattu
Taas hetken
Ehjäksi rikottu

"Riko minut ehjäksi älä pakota mua kestämään.

Riko minut ehjäksi, näytä miten irti päästetään.

Riko minut ehjäksi, paisko sydän saranoiltaan vaan .

Riko minut ehjäksi, huuda kulissit nää sortumaan."

Vaikka veden alle tahtoisin jäädä.

Mä kävelen tällä maalla, vaikka kaipaan kotiin

Tämä on mulle vieras maa

Mun kotini oli meri

Kauniit laineet, jotka vie vedenprinsessaa kohti syvyyksiä

Vieraalla maalla sattuu kävellä, kipu on kovempaa

Minä olen tottunut kipuun, käsitän sen jo kodiksi

Tytön silmissä näet meren aallot, syvyyden sinet

Se tuli tänne jäädäkseen, kun ei muuta saanut valita

Tyttö jostain meren syvyyksistä

Se kaipaa kotiin, syvälle pohjaan josta sitä ei löydetä

Siellä on turva tunteilta ja ajatuksilta

Sinne kuolema ei löydä enää tietään

Tyttö tahtoo olla vedenprinsessa

Kaunis, hento, haavoittumaton

Se tahtoo elää, mutta ei täällä

Tää on sille vaan vieras maa, satuttava maaperä

Yksikin pieni sana voi vetää sut syvyyteen

Yksikin lause ja voit unohtaa miten uidaan

Vedenpinnan alla on kauniimpaa, vaikka et avaa silmiäsi

Mä sukellan syvyyteen

Mä en enää tahdokkaan nousta

Mutta mä nousen silti

Mä kävelen jokaisen askeleen vaikka sattuu

Vaikka veden alle tahtoisin jäädä

Vaikka olisi niin paljon helpompaa luovuttaa

Mä en silti luovuta

Mä jään vieraalle maalle

Ja jonain päivänä teen siitä kodin

Ja nää kuolemanääriviivat häviää

Vielä jonain päivänä

Mä toivon niin

Meri jää ilman minua

Minä itken vain kyyneleeni mereen

Se saa vain sen osan minusta

Haaveisiini jää vain vedenprinsessa, josta voin kertoa iltasatuja

Ja meri jää odottamaan ikuisesti

Mutta mä en palaa enää

Enkä anna kuoleman viedä mua pois

Jättäispä se vaan mut rauhaan

Haavepoika.

Muistan kuinka sanoit tervetuloa tähän kaupunkiin
Kuinka et tuntenut minua ennen kuin tunsin sinut
Muistan kuinka kävellessä käsi tahtoi koskea toisen kättä
Kuinka perhoset mahassa estivät sen
Kylki hipaisee toisen käsivartta kuin vahingossa
Me ollaan hetki aivan hiljaa ja katsotaan kuinka valo vaihtuu vihreäksi
Sä kävelet mun vierellä vieraana, mutta jo niin  tuttuna
Vaikka sut ensi kerran näin
Me katsotaan veteen, kuinka jäät peittää sen pintaa
Kuinka moottorikelkat ympäröi rantaa
Kylmä vie meidät sisälle ja sä tarjoat mulle kahvin
Me nauretaan kuin oltaisiin tunnettu vuosia
Ei tule hiljaisia hetkiä, mä huomaan pitäväni susta
Me noustaan ja mennään istumaan muualle
Mä uskaltaudun sun viereen istumaan ja varovasti painan pääni sun olkapäälle
Sanon jonkun syyn  ja huomaan kuinka hämmästyt
Mä jään siihen sun viereen ja toivon, että oisin siinä aina
Ei ole enää aikaa, junani lähtee
Sä avaat mulle oven ja me lähdetään
Siinä asemalla sä halaat mua lujasti ja sanot, että me vielä nähdään
Mä suljen junan oven
Sisällä kyyneleet saapuvat silmiini ja laitan sulle viestin
Sanon, että on jo ikävä ja sä vastaat takaisin samoin
Mä katson junan ikkunasta, sä olet jo mennyt
Ja vaikka tästä on jo vuosia mä kaipaan vieläkin
Sun hymyäsi, sun sinisiä silmiäsi, sua
Sitä katsetta, sitä tunnetta jota en unohda
Mä tunsin silloin sen, ensisilmäyksellä rakastumisen
Ja nyt mä tahtoisin vaan hiljaa kuiskata, että voisitko sä palata
Mutta tiedän ettet sä palaa

Teidän rakkaanne.

Taas on vuosi mennyt. Mä elän vieläkin, taas vuoden vanhempana. 

Silloin pienen sä nostit syliin
Mä itkin, mutta varmasti rauhoituin
Sä rakastit mua, niin kuin vielä nytkin
Pienet ruskeat silmät ja mustat hiukset
Se olin minä, pieni ihminen juuri maailmaan syntynyt
Mä kasvoin, mä sain sisaruksia
Olin aina se iloisin, se sosiaalisin
Se jolta ei energiaa puuttunut
Mä nauroin aina ja mulla oli hymykuopat
Nyt niitäkään ei enää ole
Mä juoksin pienillä jaloillani pitkin nurmikkoa
Mä rakastin teitä eniten koko maailmassa
Vuodet vierivät
Te näitte mut vielä sinä pienenä tyttönä
En kertonut enää kuinka teitä rakastin
En sitä kuinka teidän rakkautta tarvitsin
Mä kasvoin pienestä tytöstä 20 vuotiaaksi
Ja tahdon sanoa, että mulla on ollut ihan hyvä elämä
Mä olen selvinnyt monista vaikeista tilanteista
Mä olen päässyt ikään johon en uskonut moneen vuoteen pääseväni
En ole enää pieni tyttö, mutta ei mun elämä ole ohikaan
Nyt katson maailmaa sekavärisillä silmillä
Aina sydämessäni se pieni tyttö
Aina teidän sydämessänne
Minä, teidän rakas tyttö
Teidän lapsi
Enkä aio jättää teitä yksin
Mä en anna teidän kokea toista menetystä
Äiti ja isä mä lupaan taas yrittää

Minä olen edelleen se pimeys.

Mä katson kyynelettömillä silmillä, vaikka tahdoin itkeä.
Taivaskaan ei itke, minä näen sen.
Ehkä sitten illalla
Sitten taivas itkee mun kyyneleitä ja tiedän, että sen jälkeen tulee aurinko
Minä rakastin pisaroita kasvoillani
Ne on kauniita, ne kiiltää kasvoillani
Vajoan varjoihin ettei sitä huomaa nuo auringonlapset
Ne rakastaa mua tälläisenä varjolapsena
Ne sanoo itke vaan, kyyneleet saa näyttää
Mä en tahdo itkeä aurinkojen nähden
Joskus mäkin olin se aurinkolapsi, joka löysi kauniin pimeyden
Mä hymyilen puheille taas, vaikka varjoja rakastan
Mä nään siinä synkässä metsässä sen takana olevan sateenkaaren
Minä varjolapsi, joka löysi taas valon

Kuivaan pisarat poskiltani nopeasti
Mä tahdoin valoon, mä tahdoin pimeyteen
Vielä hetken varjolapsi katsoo niitä aurinkoja
Ja miettii mitä teki väärin, että tämän rankan elämän sai

Sade alkaa

Minä hukun siihen

Siellä on liian syvää

Minä en pysy pinnalla

En jaksa pysyä

Hymy häviää

Sade vie sen mennessään

Minulle jää vaan kaipuu kuolemasta

Eli minulle ei jää mitään

Ihanan pelottava meri.

Minä pelkään merta niin suurta
Tahdoin hukkua veteen, upota pohjaan
Kävelin sokeasti lahkeet märkänä
Jalkani osui kiveen
Mä heräsin ikään kuin unesta, vaikka olin hereillä

Mä muistan kun näin kävi monesti. Mä pelkään merta, mutta samalla rakastan. Asun merenranta kaupungissa. En uskalla matkustaa veneellä. Pelkään sitä tunnetta kun vene kelluu ja mitä jos se uppoaa? Kun sä pyysit mua kalaan mä tulin vastahakoisesti, pelkäsin, että soudat kiveen. Uidessa pelkään pohjassa olevia kiviä ja kasveja. Pelkään mutaa, johon voi upota, en koskaan uskalla uida kauas edes tutussa rannassa. Meri on kaunis, niin kiehtova ja ihana. Se kutsuu kuolemaan. Pelkään jos mä hukun. Ulkomailla isoissa aalloissa on ihana uida, mutta siellä pelkään, että ajaudun virtauksen mukana liian kauas. Mitä on pohjassa, kirkas vesi sen näyttää, mä uskallan uida. Samea vesi on pelottavinta, hiekan sekainen merivesi. Mä tahdoin mereen kun sä olit mun kanssa, meri kutsui mua luokseen. Mä meinasin astua kiveltä kengät jalassa, mutta sä estit. Tartuit mua kädestä ja sanoit ei. Ihailin tuota merta ja otin valokuvia. Monesti lintsasin lukiossa tunteja ja menin katsomaan merta. Istuin hiljaa ja katsoin kuinka aallot tulivat rantaan. Mulla oli suuri kaipuu merelle. Kerroit mulle selviytymistarinan kuinka selvisit myrskystä ja muistan kun sanopit pitäväsi kovissa aalloissa kivestä kiinni, ettet hukkuisi. Muistan kuinka kerroit sen kun olimme uimassa osastojen uimahallissa. Pelko on jäänyt muhun syvästi, kaikki muistuttaa entisestä kun unelmoin hukkumiskuolemasta. Nyt se ajatus pelottaa, mutta katson silti merelle ja toivon, että se veisi mut jonnekkin pois. Mä unelmoin elosta merenprinsessana vedenvaltakunnassa. Kuvittelin kauniin paikan veden alla. Sinne mä tahdoin päästä. Nyt mun mieli ei tahdo hukuttaa mua, enkä astu enää mereen. Se on pelottava "ihanan pelottava meri".

Nyt koen tämän blogin omaksi, niin kuin kerroin tässä tekstissä teillekkin:
http://ihanameri.blogspot.fi/

Sä olet vain harhaa, anna mun nukahtaa.

Yö saapuu vapisevin käsin tytön luo
Ei se kehtolauluun nukuta, vaan se raatelee sun mieltäs
Tyttö käpertyy pieneksi kippuraksi, se on vieläkin liian iso
Kun suljen silmäni nään laihoja kehoja joihin en mahdu
Ihan kuin joku päässä käskisi "laihdu, laihdu"
Se joka ennen käski hypätä raiteille kiduttaa mua nyt näin
Tai sitten se on vaan minä, ei ole
Tapa mut, en tahdo herätä enää samanlaiseen päivään kuin tänään oli
Mä tahdon taivaaseen

Mä en ole turvassa täällä mun pään sisäiseltä hirviöltä
En ole turvassa missään
Se tulee ja satuttaa, se tulee ja käskee taas
Tapa itsesi näin
Se on iloinen kun muhun sattuu
Onko se vaan mielikuvitusystävä
Yhtäkkiä alan täristä pelosta
Mun pää on ihan sekaisin
Mikä on enää totta ja mikä ei

Se tulee taas ja mä tunnen sen
Mä taistelen ettei se pääse mun mieleen
Mä en uskalla nukkua
Ahdistaa, mene pois, anna mun elää
"Huomenna sä et sitten syö"
"Huomenna sä menet vaa'alle"
"Huomenna sua ei enää oo"
"Tapa itsesi näin, hitaasti ja tuskallisesti"
Mä en tahdo lähestyä yötä
Mä en tahdo nukahtaa
Miten kertoisin, että mua pelottaa

Mä en jaksa, mutta laihdu kuitenkin.

Mä olen väsynyt, mä en jaksa. Koko päivä pyörinyt vaan siinä miten laihtua ja miten välttää syömiset. En ole elänyt ollenkaa. Kävin lenkillä ja huomennakin menen. Mähän muuten menen joka päivä. Flunssa iskee päälle, mutta menen silti. Tämä olo on kuitenkin niin kaunis, heikko ja hutera. Olenko pienentynyt tänään? Toivottavasti, sen näkee huomenna kun aion mennä vaa'alle. Tämän päivän syömiset: Viili ja rahkapikari. Sitten olen juonut zeroa, mehua ja kahvia maidolla. 
Inhoan mun kehoa ihan hirveästi. Niin kuin joku ehkä huomaa niin lisäsin painotaulukon tuohon reunaan. Saa katsoa jos uskaltaa. Tää elämä on vaan niin tuskaa tulla kauniiksi, mutta mä jatkan, en todellakaan halua lopettaa. Huomenna houkuttelisi päivä ilman ruokaa, pelottaa vaan, että joku huomaa täällä osastolla. Mut ne ei tajuaisi etten kestä itseäni näin. En vaan voi elää tälläisenä, en todellakaan! Minussa on niin paljon liikaa, se ahdistaa ihan hirveästi. En tiedä ymmärtääkö kukaan miten paljon. 

Unelma?

Lopussa kaikki on vaan kaunista.

Ääriviivat katoavat jäljettömiin
Minä katoan pois, en kuole vaan katoan
Kuihdun ja sinä katsot vierestäni
Kaikki katoaa ja mikään ei tunnu taas miltään
Minuun sattuu, mutta se ei tunnu miltään
Katselen tyhjyyteen levottomin silmin
Enää en nää sitä hyvää
Elän, että voin viimein kuolla
Ja tämä kuolema tulee olemaan tuskallinen
Juuri niin kuin pikkuveljelleni äsken haudalla kerroin
Sanoin: "Aina mä haluan vaan kuolla"
En tahdo sisälleni enää voimaa
Tahdon olla heikkona, kevyenä
Lopussa kaikki tulee olemaan vaan kaunista
Sä varoittelit mua, mutta mä tahdon juuri sen mitä sanoit

Ne pyytää mua syömään. Enää mä en sorru. Kaikki lauseesi vain kannusti mua. Nyt mä tiedän taas mitä haluan. Mä haluan olla kaunis, laiha. Viikonloppuna uskaltauduin vaa'alle, joka näytti vähemmän kuin laihdutuksen aikana koskaan. Voisin lähteä lenkille saapuvaa nälkää karkuun. Kahvia kupillinen, kyllä mä tällä pärjään.

Mä pelkään, että mä en onnistu

Mä pelkään, että mä kasvan

Mä pelkään, että mä elän

Mä pelkään, että mä kuolen

Kaipaan kyyneleitä, jotka mereen katosivat.

Pilvet peittevät taivaan ja mä olen lähes onnellinen. Annan pienen hymyn tulla hetkeksi kasvoilleni. Mulla on olo, että mä selviän. Vaikka olin kaupungissa, mä en ajatellut raiteita. Mä kiertelin ja sain taas huomata, että nykyään mulla on s-koko paidoissa. Mä elän taas, enkä halua lakata elämästä. Ehkä välillä kun tulee epätoivoisia hetkiä, mutta niistä selvitään. Mä en ole syönyt niin kuin ajattelin, kotona on pakko syödä enemmän. Mutta sitten taas viikolla voin vähentää. Sekainen olo syömisten suhteen, kun ei tiedä oikeen mitä haluaa.

Salaa mä hymyilen, kai kaikki silti huomaa sen
Saanko olla iloinen
Tyttö tahtoo juosta karkuun
Pahan olon syliin niin turvalliseen
Satamaan lepäämään
Turvaan itseään
Hymysi kertoo sen
Et ole surullinen
Meren takaa kuuluu huuto hiljainen
Tää ei kestä pitkään, tiedän sen
Kerro hiljaa korvaani lohduttavat sanat
Sano, että tää kestää
Sano, että mulla on hyvä olo
Mä en usko kuitenkaan
Tää olo pois menee vaan

Mereltä tulee hiljaa tähän kaupunkiin
Minä olen vankina tässä elämässä, enkä saa lopettaa
Voi kumpa vielä joku tulisi ja jäisi luokseni
Sanoisi "mä elän sun vuoksesi"
Mä odotan tuota kulkijaa meren takaa
Kun sade pisarat mereen katoaa
Ne ilmestyy taas minun poskilleni
Kun sä lähdit ja jätit tän rikkinäisen tytön
Kuka kulkee merten halki tätä pientä tyttöä katsomaan
Kuka ovet sydämeen avaa
Merellä on hiljaista
Ei kuulu enää yhtään kuiskausta
Se on tyyni ja hiljainen
Tytön mieli iloinen
Kaipaus siirtyy laineina kohti ulappaa
Ja syvyyksiin katoaa
Anna minulle ikuinen hyvä olo
Anna tämän kaiken loppua
Älä anna minun odottaa sataa vuotta tuota kulkijaa
Vaan sulje silmäni
Kuiskaa mulle "tässä on sinun uusi elämäsi"

Älä pelkää pikkuveli, mä vielä selviän.

Näen auringon, minä kalpenen sen kauneuden edessä

Tyttö vain tahtoo itsestään liikoja

Varjo hiipii tienpintaan

Sekin on kauniimpi kuin sinä

Tyttö etsii katseellaan suojaa, hyvän olon tuojaa

Se pyyntö lensi taivaalle ja mä oon tänään taas vahvempi

Tähdet ovat palanneet pimeyteen

Se jokin minusta on jo tähtenä taivaalla ja se jokin jaksaa yrittää

Yksitellen tänään jokainen tähti syttyi vuorollaan

Nyt niitä on enemmän kuin yksi

Kauniita tähtiä jotka valaisevat elämääni

Mä en ole enää se tähti, joka ei pyydä apua

Mä olen se, joka haluaa selvitä

Toivon ettei se joku tuu ja vie pois niitä tähtiä taivaalta

Sä olet niistä suurin tähti

Se olet se, joka ei pois lähde

Sä elät siellä, tähtivaltakunnassa

Sieltä sä katsot minun suruni ja iloni

Sä et tahdo mulle enkelinsiipiä, joilla lentää luoksesi

Mä olen täällä sun vuoksesi

Enkä sammuta sun tähteäsi joskaan

Muistan hämärästi pienet kasvosi

Silmäsi siniset

Olin itsekkin vielä lapsi

Ja syytin itseäni

Enkä nähnyt kuinka viimeisen kerran hengitit ilmaa

En nähnyt kuinka elit niin hiljaa

Silti sä olet rakas

Silti olet mun veli ja mä haluaisin sut takas

Sut tarkoitettiin kai suojelemaan meitä, enkeliksi lentämään

Pilvien päälle lepäämään

Siellä sä olet ja oot musta ylpeä

Mä näytän sulle, että selviän

Ja jonain päivänä oon sun luonasi tahdostani riippumatta

Mä katson vielä taivaalle enkä nää yhtään pilveä

Mutta tiedän, että se olet siellä

Jokaisena päivänä

Rakas pikkuveli

"Levolle lasken luojani

Armias ole suojani

Jos sialtain en nousisi

Taivaaseen ota tykösi"

Kevyempää, kyllä tästä selvitään!

"Söitkö sä jo?"
"En..."
"Mikset?"
"Ei mulla oo nälkä..."

Tänään olen siis syönyt viilin ja vähän suklaata. Lounas oli helppo kestää, sitten sorruin 2 palaan suklaata ja siihen pääsiäsmunaan. Äsken päivällisellä hoitaja jo alkoi kysellä noin kun tuossa alussa kirjoitin. Kävin äkkiä juomassa lasin appelsiinimehua ja menin keittämään kahvia. Kaksi kupillista ja kaksi jäljelle jäänyttä suklaapalaa yhdestä rivistä. Ihan hyvä ekaksi päiväksi. Illalla syön vielä jugurtin tai viilin. Sitten toinen hoitaja tuli huoneeseeni ja kysyi menenkö saunaan ja uimaan tänään. En mä aio mennä, en kestä itseäni nyt bikineissä. Ehkä sitten kun olen laihtunut, tarpeeksi. 

"Veitsenterällä viiltävin mielin

Paljain jaloin me tanssitaan
Veitsenterällä kärkevin kielin
Emme putoa kuitenkaan
Jalkapohjamme verillä aivan
Sydämemme hellinä niin
Tämä maksaako kaiken tään vaivan?
Sitä mietin mä loputtomiin"

Viiteen viikkoon en ollut viiltänyt, aika hyvä suoritus, mutta tänään sen tein. Mulla oli tänään ensimmäinen joka torstainen kuolemapäivä, mutta valitsin mielummin viiltämisen, jostain syystä. Ei sekään oo hyvä, mutta kai se on parempi. Mä selvisin tästäkin päivästä jotenkin. Pystyin välttämään turhat syömiset, enkä kuollut. Mulla on kai vähän parempi olo.

Sun täytyy olla laiha ja kaunis, jotta voit elää.

Kolmen viikon tauon jälkeen se tapahtui. Mä oksensin lounaan ja päivällisen. Lounaalla söin mantelikalapalan ja päivällisellä puuroa. En meinannut löytää enää mun "vanhaa" ruuantyhjennyyspaikkaa. Onneksi löysin. Än yy tee nyt se alkaa, nimittäin laihdutus. Alan taas syömään vain aamu- ja iltapalan. Siis kaksi jugurttia päivässä ja tavoitteena on ettei mitään muuta (ei varmasti alussa onnistu). Nyt alkaa tää kausi vielä kuolemasuunnitelmien rinnalle. Kuinka mä jaksan? Mutta enhän mä voi valita. Huomisesta päivästä tulee varmasti rankka syömisien vähennysten ja kuolema-ajatuksen takia. Ensimmäinen syömismuutos päivä on keholle rankin. Mutta musta tulee viimein laiha, kaunis. Ehkä sitten saan elää, ehkä sitten kelpaan viimein tähän elämään. 

En tiedä menenkö kotiin viikonlopuksi. Siellä pitäisi kuitenkin syödä. Mitä ne sanoo huomenna osastolla kun en istukkaan enää pöytään. Mutta mä en voi, enkä halua. Mä haluan laihtua, enkä oksentaa. Ymmärtääkö ne, vai alkaako taas valitus? Mutta kai mä saan itse päättää elämästäni. Ehkä nyt onnistun ja se joku antaa mun elää.

Kun mä yritin taas kuolla.

Nousen sängystä kello on n. 13:20 kun lähden osastolta salamyhkäisesti sanomatta mitään. Kävelen hoitajan ohi nopeasti. Ehkä se ei nähnyt minua, ei ainakaan kysynyt mitään. Lähen pyörällä kaupunkiin kohti juna-asemaa. En ole katsonut juna-aikatauluja etukäteen, en ehtinyt. Katson aikataulut, 3 tuntia junan lähtöön. No kulutan sen ajan kaupungissa. Avaan koneen asemalla istuessani ja laitan "hyvästi -viestin" terapeutille. Kirjoitan perään runonkin:

Mun täytyy nyt lentää, jättää kaikki taa

Vaikka tällä surua aikaan saa

Siivet on rikki, en voi siis elämässä lentää

Ei silloin voi hetkeäkään kivutta elää

Pieni tyttö jättää kaiken kauniin

Kyyneliin niin särkyviin

Askeleet vie nyt pimeään

Enkä enää valoa nää

Reunalta kun katson vielä hetken maailmaa

Hyvästelen kaiken ja jätän taa

Nyt viimeiset kyyneleet mä itken

Kun täältä viimein lähden

Rakkaat mä jätän teille iltatähden

Ja lupaan etten teidän sydämistä pois lähde

Lähden kohti kauppaa kuluttamaan aikaa. Kassalla olen ihan muissa maailmoissa, sanon moi vaikken tarkoita sitä. Tahdon jo kuolla. Saan puhelun, se ei ole terapeutti niin kuin olisin halunnut. Seuraava paikka on toinen kauppa josta ostan hautakynttilän. Vien sen pikkuveljen haudalle, en edes itke kun kerron ksikki asiani hautakiven luona. Kerron mitä aion tehdö ja pyydän anteeksi, siihen meni puolituntia. Kirjoitan muutaman viestin kaverille kun se kysyy miksen ole tullut DKT:hen (terapiaan). Lähden haudalta ja katson kännykkää, ei vieläkän soittoa. Olen kaupungissa ja on vieläkin aikaa. Kierrän vaatekauppoja huvikseni. Nään poliisi auton ja luulen, että se on minä jota haetaan. Mua alkaa hieman pelottaa kun kello lähestyy junan lähtöaikaa.

Menen takaisin asemalle ja istun odottamaan vuoronumeron kanssa, että saisin ostettua lipun. Lähetän viestin: hyvästi kaverille. Se soittaa ja mä kerron missä oon. Kaksi numeroa niin tulee mun vuoro ostaa lippu. Puhelin soi taas, en tiedä numeroa, mutta vastaan. Se on terapeutti DKT:stä, joka kysyy missä oon. 
"Hän sanoi, että sulla on paha tilanne". 
Terapeutti sanoi, että tulee hakemaan mut kesken ryhmäterapian. Mä en tahdo suostua, mutta sitten päätän sanoa itselleni 
*okei, jos mä en kuole tänään* 
Odotan autoa pihalla, mä olen pettynyt. Mut haetaan ja mä selviän taas. 

Nyt olen taas tässä ja suunnittelen. Miksen mä saa lopettaa. 
*Et saa lopettaa ennen kuin olet kuollut* 
Taas päiviä, niitä ei ole monta. Huomenna nään kai omaa terapeuttia (ryhmän terapeutti lupas soittaa). Mitähän sekin ajattelee. Mua hävettää, kun en vieläkään kuollut. 

"Älä lähde enää tänään osastolta minnekkään."

Mä en vastaa.

Mutta tiedän, etten lähde.

Missään ei ole mitään järkeä.

Vajoan sängylle karkuun tätä päivää. Näen kuinka aurinko paistaa iloisesti ikkunasta, mä en ole iloinen siitä. Kun hiutaleet koskettivat maata, se tuntui paremmalta. Toivo otti mua kädestä kiinni kuin omaa lastaan. Lumen sulettua se irrottaa otteen, se tahtoo, että jo menet. Kaikki tahtovat ja olen pettänyt kaikki kun en mennyt. Minä jään yksin itkemään, ettekä te huomaa kuinka mua pelottaa. Varjo koskettaa mua taas ja mä olen pian mennyttä. Se tahtoo viedä mut maahan varjojen, pois elämänpolulta. Mä olen suostunut ja perääntynyt. Yrittänyt selvitä, yrittänyt kuolla. Eikä missään ole järkeä. Tahdon nukkua pahan olon pois. Unikin vie mut junamatkalle. Ette tiedäkkään kuinka pelkään ja rakastan sitä tunnetta yhtä aikaa. Peilikuva on hirveä, mutta en jaksa välittää vaikka pitäisi. En jaksa enää välittää mistään. Viimein huomaan kuinka kyyneleet tulevat eläviksi ihollani. Hautaudun syvemmellä peiton uumeniin. Niin kuin muka pelko menisi pois. Ja mä leikin eläväni, tunnen sen kivun vaan. Minua pelottaa.

Näin kirjoitin aamulla kun luulin olevani tulossa kipeäksi. Syy olikin se kun olin syönyt muka liian vähän. Kirjoitan myöhemmin loppu päivästä. Voin sanoa, että mulla on ollut hirveä päivä...