Lasisia pisaroita minun särkyneessä mielessäni.

 

Sade maalaa kasvoni, minä en itke, en enää
Hoitaja sanoi, että olen ollut vahva, olen kestänyt paljon
Mä kestän tän
Nuo pisarat eivät tule luokseni poskilleni
Ne kiertävät minut kaukaa, vaikka olen rikki
Ikkuna on täynnä pieniä kuin lasisia pisaroita
Niin herkästi hajoavia, maahan putoavia
Minä olen niiden joukossa ja odotan aina samaa
Kuolemaa syvällä sisimmässäni
Ne hajoavat yksi kerrallaan, aurinko tappaa ne vielä pois
Kauneudessaan ne elävät hiljaa, eivätkä tunne kipua
Ne vaan ovat ja mä kadehdin niitä
Pisarat ovat liikkumattomina lasin pinnalla
Kuin ne olisivat kuolleet, vai ovatko koskaan edes eläneet
Ihan hiljaa ja ahdistus tulee ja vie hiljaisuuden pois
Kauheaa tyttöä sä et nyt näe ikkunan pinnasta
Se on siellä jossain ja peili näyttää sen
Mutta sä menet karkuun ja tahdot olla pieni pisko vain
Hetken elossa ja sitten kuollut
Ja sitten taas uudestisyntynyt
Kaunis lyhyt elämä ilman tietoa kuolemasta
Lasisina ne valuvat ikkunaa pitkin ja minä katson niiden vapautta
Minä olen täällä sidottuna tähän paikkaan, näihin tapoihin
Voi kunpa olisin vapaa kuin ne sadepisarat
Kunpa olisin yhtä kaunis kun ne siinä ikkunan pinnalla melkein elottomina
Koen kuinka lasiset sadepisarat kuolevat poskilleni
Katson niiden häviämistä, se on niin kaunista
Niiden elämä on ohi ehkä jo sekunnin päästä kun ne osuvat maahan
Minun elämäni ei ole ohi ja mä tiedän sen
Kunhan vain kestän tämän kaiken
Kosketan kylmää lasin pintaa ja ne lupaa, että ne palaa vielä mun luokseni
Kauniit sadepisarat ja minun särkynyt mieleni

Niin vahvaksi sanottu olikin heikko.

Mä hukutan näkymättömät kyyneleet siihen veteen
Mä mietin menenkö apteekkiin
Kuolenko tänään, vaiko huomenna
Sä et nää kyyneltäkään, ei kukaan
Mä olen päättänyt kuolla, jos tämä epäonnistuu
Päätin äsken, koska tiedän, että tämä epäonnistuu
Pakoporttioni kuolemaan
Nuo kyyneleet olisivat mustia, jos itkisin ne nyt
Kukaan ei nää tän pinnan alle, ei kukaan
Minä, joka jo tanssahteli muuton lähestyessä
Minä, joka jaksoi jo toivoa, on pian mennyttä
Minä ja minun elämäni
Minä päätän kuolla
Maailma näyttää mustalta
Mustat linnut ovat palanneet olkapäilleni ja mä olen väsynyt
Salaisuuksia mä kirjoitan mieleeni
Siitä miten aion kuolla, kun mikään ei koskaan onnistu
Nuo salaisuudet ovat kauniita, kauniilla käsialalla, josta en kuitenkaan saa selvää
Yksinäiset linnut huutavat olkapäilläni, niillä on ikävä kotiin
Niillä on ikävä kuolemaa, kuin olisivat muka sen joskus kokeneet
Ja mua pelottaa, mua vedetään syvemmälle kuin missä olinkaan
Silti mä hymyilen, kuin mitään ei olisi tapahtunut
Mä loistan kuin lämmin aurinko, eikä kukaan usko, vaikka sanoisin, että on paha olla
Mähän en näytä siltä
Linnun olkapäiltäni kuolevat yksi kerrallaan
Pala palalta jokainen ihminen saa mut rikki
Eikä mun tarvi enää kestää, sanokaa ettei mun tarvi enää kestää
Ei ne nää kuinka ne hajottaa mua paloiksi, kuinka mä teen kuolemaa
Ei ne usko, että mä oon näin heikko
Hymy rikkoo totuuden ja mä olen loppu
Yksinäinen lintu jää olkapäälleni huutamaan
Eikä kukaan kuule sen ääntä
Se on viimeinen ja odottaa kuolemaansa
Pian se kuolee, koska ei saanut vastausta
Niin vahvaksi sanottu olikin heikko
Ja kaikki päättyy niin kuin aina ajattelin

Ja kuolema saa mut omakseen, niin kuin aina tahtoi.

Maa pettää jalkojen alta, mä vajoan
Mä tahdon nähdä ne raiteet jo edessäni
Kaksi niin kaunista ja kapeaa, jotenkin niin hypnoottista
Mä en kuollut lääkkeillä
Miten kuolisin
Mä en kestä enää, en kestä
Vihaan tätä tyttöä, epäonnistunutta paskaa
Tänäänkin vaan hymyilin, mä nauroinkin, vaikka sattuu ihan liikaa
Kipua minussa, mä en kestä
Mua sattuu jo liikaa
Voiko mikää enää parantua
Mä olen hajalla, eikä palasia saa kasaan enää, en jaksa edes yrittää
Eikä kukaan nää miten mua sattuu
Tyttö ei jaksa hengittää
Se tahtoo vetää narun kaulaan, ottaa lääkkeet, mennä makaamaan raiteille
Tyttö huutaa, mutta ei saa vastausta
Se tahtoo jo pois, kauas pois, eikä kukaan voi pelastaa

"Pelastakaa mut jos mä vangiksi jään

Jos sä kuulet mun huudon melun alle jääneen

Se on viimeinen viesti

Mitä jäljellä on

Katoaa

Mun hätähuuto"

Ehkä taas huomenna yritän päästä pois

Ehkä taas huomenna yritän luovuttaa

Koska en muuta voi

Mä en onnistu missään, mä olen surkea

Mä en kestä itseäni enää hetkeäkään

Mut on tarkoitettu kuolemaan, mä olen varma

Ne saa antaa sen asunnon jollekkin muulle

Mä en ansaitse sitäkään

Mä oon niin väsynyt

Eläminen sattuu

Muhun sattuu, mutta kipua voi sietää

Ja kuolema on kaunis

Se odottaa mua ja mä tulen

Hitaasti, mutta pian olen sen

Pian se on saanut mut omakseen niin kuin aina tahtoi

Mä olen sen ja se on mun

Niin kauan kunnes mua ei enää ole

Kuolema mua odottaa, kuin äiti lastaan vastasyntynyttä.

Mä tärisen ja otan yhden tabletin ja toisen perään, kolmannen ja taas...
Vielä neljä jäljellä, sitten oon ottanu kaiken mitä mulla on. 
Ehkä niillä kuolee, kun ei muuten kestä 
Mä tahdon itkeä, mennä sanomaan, että on paha olo 
En vaan osaa, enkä halua
Mä olen loppu ja tieni päässä
Olenko?
Mun vanhemmat vihaa mua tän jälkeen, jos jään henkiin
Toivottavasti en jää
Mä otan taas kaksi tablettia
Kaksi jäljellä
Pian mä lakkaan hengittämästä, olemasta
En tiedä soittaisinko terapeutille
Ne laittaa mut vaan sairaalaan makamaan
En mä sinne halua
"Aliravitsemus voi lisätä yliannostuksen voimaa"
Joo sehän sopii mulle
Mä olen niin väsynyt etten vaan enää kestänyt
Anteeksi, että menin tekemään näin
Anteeksi, että olin näin itsekäs
Musta ei vaan ollut tähän elämään
Nyt tuntuu hyvältä tietää, että kuolen
Levolliselta
Mä menen tänään nukkumaan ja toivon, etten herää enää aamulla
Vielä viimeiset kaksi tablettia ja mä olen valmis
Valmis nukahtamaan

Täydellinen elämä ja epätoivoa.

Eli sain siis tehtäväksi terapeutilta kirjoittaa millainen olisi mun täydellinen elämä:

Mä tahtoisin olla tyttö, joka hymyilee aidosti ilman ajatusta ja halua kuolla. Mä tahtoisin olla tyttö, joka saa edes päivän olla ajattelematta kertaakaan kuolemaa. Mä tahdon yhden hymyn, tahdon olla aidosti iloinen ihan sisämmästäni, enkä vaan pinnalisesti niin kuin yleensä. Mun elämä olisi hymyä, naurua, iloa, onnellisuutta, vapautta. Tahtoisin vaan niin olla vapaa tästä pahasta olosta, se on mun suurin toive ja edellytys täydelliseen elämään. Mä tahdon jonkun joka välittää aidosti, poikaytävän, joka hyväksyy mut ja mun ongelmat, joka kestää myös ne hetket kun haluan kuolla ja hyväksyy sen. En vaan ole vielä tavannut sellaista, toivon, että tapaan vielä joskus sen oikean. Mun yksi toive on jo täydellisestä elämästä toteutunut, eli se, että mulla on oma kissa. Haluaisin myös omakotitalon järvenrannalta, jostain vähän rauhallisemmalta alueelta. Kaiken tämän edelle laitan sen, että toipuisin masennuksesta, epävakaasta persoonallisuudesta ja itsetuhoisuudesta ja myös halusta kuolla. Ehkä sitten olisin onnellinen. 

Mun unelma on elää normaalia elämää ilman mielenterveysongelmia. Toivon, että saan vielä jonain päivänä herätä aamuun, jolloin huomaan kaiken olevan paremmin. On toki kausia, jolloin menee paremmin, mutta aina se romahtaa ja putoan taas siihen vanhaan pahaan oloon. Epävakaan oireet lievenee, niin mulle on sanottu. Mutta milloin, vai onko se edes totta? Koko elämä on taistelua paremman olon puolesta ja olen taistellutkin, mutta pudonnut taas. Nyt olen taas reunalla odottaen kuolemaa. Mietin tätä tehtävää, mun täydellistä elämää. En jaksa uskoa siihen nyt. Mä vaan tahdon tästä olosta pois ja mielessä on ne huonot keinot. Pelkään, että romahdan pahasti ja muuttokin tulossa. Entä jos en pääsekkään muutamaan, jos mä kuolen. Mulla on kaikki valmiina ja mä pelkään. Mulla olisi niin paljon uutta ja hienoa. Mutta mä en jaksa. 

"Elämä on varjoa ja valoa
Joskus se kyyneliin tiristää
Silloin kun itkun kaulukset
Kurkkua kiristää
Elämä on sekoitus onnea
Ja surullisia vaiheita
Meil on täydellinen elämä
Täynnä laulun aiheita
Meil on täydellinen elämä"

Ja jos vaan osaisin vielä uskoa siihen. Jos vaan vielä jaksaisin. Hetken ja taas toisen hetken. Mutta mä ajattelin jo huomista. Tulen kertomaan miten mulle käy, mä lupaan...

Hauras perhonen, joka ei jaksa enää lentää.

Mä en jaksa mitään

Makaan peiton alla ja odotan kuolemaa

Jos se tulisi ja hakisi mut pois

Mä vihaan tätä surkeaa tyttöä, ei ole muuta sanaa kuin surkea

En onnistu, musta ei tule keijukaista, vaikka halusisin

Mä tuijotan tätä kuvaa peilistä

Kuolleet kasvot, jotka huutaa ruokaa

Mä en vastaa niihin pyyntöihin

Kaikkialla näkyy kaunista, jota minä en ole

Mä en jaksa nähdä sitä kauneutta enää, mulla ei ole voimaa siihen

Mä lakastun, kuin kukka syksyn alussa, vaikka piti olla kevät

Ulkokuorta mä vaan katson, vaikka sisältä oon hajalla

Eikä kukaan nää miten hajalla, en edes mä itse

Pienen perhosen lento on lyhyt, mä näen sen lopun

Kun se ei jaksanutkaan lentää, kun se ei jaksanutkaan elää

Se perhonen on niin hauras ja tahtoo yhä hauraammaksi

Perhonen on nähnyt kevään, muttei tahdo nähdä enää mitään

Ei se tahdo tuntea kesän lämpöä, ei sen kylmyyttä luisessa vartalossa

Se tahtoo sulkea silmät pahalta, se tahtoo nähdä sen pahuuden

Kulkea sitä kohti ja hävitä viimein näkyvistä

Tuulessa on niin vaikeaa lentää, onko siinä edes järkeä

Kaikki menee kuitenkin pieleen

Mä katson kuvaa peilistä, se ei anna mulle armoa

Se kertoo vaan virheet, kaikki, liian paljon

Pieni perhonen tahtoo itkeä, se ei kelpaa itselleen eikä kellekkään muulle

Kesä on tulossa, mutta se ei enää nää sinne asti

Se on yksin

Yksin tuulessa, eikä kukaan nää tätä tuskaa

Vaikka näkisikin niin ei ymmärtäisi

Mä en enää jaksa, mä mietin taas vaan kuolemaa

Tätä kuinka tää vie mut pois

Ja päivä päivätä mä haalistun

Perhonen kadottaa siipensä

Hyppää, eikä pysty enää lentämään

Kaiken piti olla alussa, mutta mä nään enää lopun

Mun piti jaksaa, mun piti olla vahva

Mutta huomaan taas olevani heikko

Mä putoan, enkä tiedä miten lennetään

Onko tän päässä kuolema, vai opettaako joku mut äkkiä lentämään

Mä en osaa pyytää apua

Mä jään yksin tähän maailmaan

Lentämään kunnes en enää jaksa metriäkään

Mua pelottaa, mä en saa mennä pois.

Ne syyttää mua taas ja se saa mut haluamaan kuolla
Sitten kun muutan yksin voin ottaa ne kaikki lääkkeet ja kuolla
Joo tyhmää, mutta taas ajattelen näin
Mua sattuu, taas kaikki on mun syytä
Sä sanot, että sunhan vika se oli kun otit ne lääkkeet joulukuussa
Kaikki vanha pitää kaivaa esiin
Mä katson näiden sumennettujen lasien takaa taas
Elämä näyttää mustalta yhden asiankin takia
Kaikki kaatuu ja mä alan taas suunnitella
Mä olen heikko, vaikka mun piti olla vahva
Heikkona tässä mun myrskyisessä elämässä
se vie mua pohjaan nopeasti, liian nopeasti
Elämä on liian vaikeaa, eikä mua varten
Mä en kuulu tänne
Mä olen väärällä merellä, tuntemattomalla
En tunne näitä vesiä ja vesikin on kylmää
Kaikki on tuskaa, se tulee tän kovan kuoren alta
Mä en ole valmis elämään, mä en osaa tätä
Mun elämä on muuttumassa, mutta olenko mä edes valmis?
Nyt mä tahdon vaan pois tästä elämästä
Ja mua pelottaa
Mitä jos en pystykkään elää

Täällä onkin kaunista, kun sen oikein ymmärtää.

Minua hymyilyttää, mutta liian vähän
Olen saanut tiedon, että pääsen muuttamaan kesäkuun alussa
Hoitaja oli sanonut puhelimessa "täällä on pian yksi joka hyppii"
Sen mieliksi mä siis hypin muutaman hypyn
Mua jännittää ja pelottaa, samalla myös odotan 
Vajaa kuukausi niin mä olen vapaa osastosta, toivottavasti lopullisesti
Mua pelottaa myös jättää osasto taakseni, olenhan ollut täällä jo melkein 1,5 vuotta
Mitä sitten jos tulee taas halu kuolla ja en kestä sitä
Se on tukiasunto, sielläkin on ihmisiä jotka auttaa
Toisaalta sekin ärsyttää, en ole vapaa
Mä tahdon lentää vapaana kuin taivaan lintu
Hypätä tähän elämään kuin hyvään uneen
Eilen mä katsoin merta ja mietin mun elämää
Mitä siinä on hyvää
Mä mietin tulevaa muuttooa
Meri kutsuu mua edelleen, mutta mä en mee
Se ei saa mua omakseen
Kuolema huutaa jostain toiselta rannalta, mutta mä leikin etten kuule sitä
Mun elämässä kaikki alkaa järjestyä
Mä alan elää
Silti mä en hymyile paljoakaan, mä en osaa nauttia
Mua pelottaa
Mua vedetään kohti elämää ja se pelottaa
Mä en tunne elämää, se ei ole mun koti ollut moniin vuosiin
Kuolema taas on tuttu ja olen jättämässä sen tutun ja turvallisen
Kuolema on edelleen kaunis, liiankin
Mä katson sitä, enkä voi unohtaa
Se on kuin vanha ystävä, joka täytyy nyt vaihtaa uuteen
Elämä odottaa mua ja mä tartun pian sitä kädestä
Vaikka pelkään, vaikka olen vieläkin heikko kuoleman houtuksille
Mä olen nyt pinnalla ja toivon etten vajoa
Täällä pinnalla on kaunista, kun sen oikein ymmärtää
Mä seison täällä vahvempana ja odotan, että mun elämä alkaa
Odotan päivää jolloi olen vapaa
Vapaampi kuin aikoihin
Ja vielä se tulee, minun elämäni
Minun täydellinen elämä

Johonkin niin kauniiseen nimeltä kuolema.

 Minä olen matkalla jonnekkin mihin en pääse
Johonkin niin kauniiseen, ettei sitä voi sanoa ääneen
Johonkin, mikä on niin täydellistä, ettei sellaista ole
Mä olen vielä se hirviö, jonka peilikuva paloiksi revitään
Se hirviö, joka ei muista edes omaa nimeään
Hirviö huutaa ystäväänsä apuun
Ystävä on paha, se vie tytön pois
Se tahtoo viedä kaikki voimat ja väsyttää kehon
Mieli paloina minun laattalattiallani
Minä olen vain niitä paloja, joita yritän piilottaa
Yritän kadottaa itseni, unohtaa tytön
Tahdon salaa, että tyttö kuolee
Hirviö tuijottaa peilistä
Se ei riitä, se ei vaan riitä
Mä olen se, joka ei kelpaa, se jonka paikka on kuolemassa
Tuo hirviö on yksinäinen, mutta se ei enää itke
Se nielee kaikki kyyneleet ja patoaa kaiken itseensä
Se ei pääse pois, sen ei anneta mennä
Mä olen väsynyt, eikä kukaan nää, että muhun oikeasti sattuu
Mä en anna kenenkään nähdä
Mä vaan taistelen ja toivon salaa kuolevani
Vieläkin
Mä elän silti vieläkin

Ei niitä voi haavoittaa, mutta mua voi vieläkin.

Mä katson niitä joutsenia puhtaan valkosia
Niitä ei voi haavoittaa, mutta mua voi vieläkin
Ne on vapaita, ne voi lentää karkuun
Mä en pääse tästä vankilasta
En osaa lentää pois
Liian suuri joutseneksi
Liian suuret luut ja kaikki sen ympärillä
Ne joutsenet on yhdessä

Ne ei ole ne joille nauretaan, joille sanotaan pahasti
Ei katseita, eikä loukkaavia sanoja
Ne saa vaan uida vapaina ja lentää taivaalla, jonne minä en pääse
On pimeää ja ne uivat vieläkin
Eivät ne väsy, ne vaan jatkavat ja katoavat kauniiksi
Täällä on niin pimeää, mä en jaksa edes hengittää
Kun pelko tarttuu kiinni, sä et pääse karkuun
Mä tahdon hävitä, kadotan pieniksi paloiksi
Tahdon katsoa niitä joutsenia ja nauraa, että minä olen kauniinpi
Niiden tanssissa mä voitan, mä vielä voitan
Kun on hämärää mä katoan
Mä häviän, enkä palaa tyttönä
Mä palaan jonain kauniina johon sä et voi koskea
Mä kuolen ja elän siltikin
Olen vaan olemassa, mutta en elossa
Mä katson vielä niitä joutsenia kun ne lentää mun ylitse
Niiden laulu on kaunista ja niin tämän tytön ääriviivatkin
Sä et enää nää kuka onkaan tämä tyttö
Sitä ei ole, eikä ole mitään
On vaan joutsenet lammella ja niiden silmissä minun tuskani
Minun vanha elämäni
Mä teen tästä uuden elämän
Elämän, jonka määränpää on kadota

Liian myöhään mä tajuan, etten osannut edes elää.

Mä en tiedä mitä mulle kuuluu
Mä olen ihan sekaisin tässä elämässä
Hymynhäivähdyksiä näkyy mun kasvoillani
Ne katoaa ja saapuu aina uudestaan
Uusi lääke on auttanut, varmasti tää johtuu siitä
Päivät vain jatkavat kulkuaan ilman minua
Kuin minua ei olisi
Kuin olisin jo kuollut
Hymy on kuolleilla kasvoillani, enkä tiedä edes miksi
En tunne tätä tyttöä, joka hymyilee
Se on ihan vieras
Nimen tiedän, mutta en tiedä muuta
En muista miltä tuntui hymyillä
Tuo vieras tyttö hymyilee minulle, rikkinäiselle
Ja mä katson kohti maata, enkä kohtaa sen katsetta
Mä en uskalla
Kuin minussa olisi kaksi puolta, joista toisen olen jo unohtanut
Minun on liian helppo olla, että tämä olisi elämää
Mä en usko, että tämä on totta
Mä herään vielä ja paha olo on palannut
En osaa nauttia tästä, mä en vaan osaa elää
Vieras tyttö tulee ja mua pelottaa mitä se tekee
Se tappaa tän puolen, jonka mä tunnen
Sen, joka minä olen
Pian sitä ei enää ole, eikä ole minuakaan
On vaan tuo vieras, joka en ole minä, en enää
Muistan sen vuosien takaa
Mä olen hukassa, mä en tiedä missä olen ja kuka olen
Mä en tiedä enää mitään
Päivät kuluu ja mun elämä hiipuu
Ja lopussa tajuan etten ole edes osannut elää