On kylmä, vaikka aurinko lämmittää
Pimeys tuudittaa mut uneen joka yö
Se syleilee mua kuin omaa lastaan
Se pitää musta huolta
Se tuo kyyneleet mun poskilleni uudestaan ja uudestaan
Kaikki mun kipuni se kantaa, ettei mun tarvisi yksin jatkaa
Mä otan pimeyttä kädestä kiinni ja annan sen johdattaa mut varjoihin
Mä hymyilen sitä varjoista hymyäni
Eikä kukaan nää miten pimeää on mun sisälläni
On hämärää, pimeys muutuu hämäräksi kun hymyilen
Se ei kuole koskaan, vaikka hymy päästää pienen valon tähän maailmaan
Maailmaan, jota olet oppinut rakastamaan
Ei, en halua rakastaa sitä enää
Haluan hämärän katseen pois silmistäni
Mutta mitä tehdä kun pimeys sanoo "rakasta minua"
Kun se tarttuu taas kädestä
Mä tanssin varjojen rajalla
Mä putoan reunan yli
Eikä kukaan ole katsomassa miten mulle käy
Ja mä leikin ettei mua oliskaan, etten olisi olemassa
Varjot sekoittuvat hymyyni ja naruuni
Olenko ansainnut ne
Pienen lapsen hymy, sen rikkinäisen lapsen joka kaipaa rakkautta vaan
Se seisoo yksin siinä varjojen reunalla ja pelkää putoavansa
Varjot kutsuvat sitä kuolemaan, niin kuin aina
Ne eivät lopeta, vaikka sanot ettet halua kuolla
Yksikin väärä askel niin sä putoat, etkä tiedä miten noustiin
Mutta siellä pohjalla olisi kaunista, siellä joku vasta huomaisi sut
Kun voisit liian huonosti
On valoisaa, niin, että silmiin sattuu, minuun sattuu
On lämmin, lämpö tulvii mun lävitseni
Ja valo tuudittaa mut viimein uneen, josta ei tarvi herätä siihen pimeyteen
Valo vie varjot pois ja samalla minutkin
Valo, jota vihaan, jonka syksy vie kohta pois
Ja varjot tulevat vain rakastaakseen minua
Ja minä rakastan niitä
Eikä minun tarvitse pelätä niitä enää
Ne ovat jo osa mua
Enkä tiedä enää kuka olen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti