Usvaiset silmät.

Mä tuijotan pelkoa silmiin näillä pelokkailla silmillä
Mä katson sen tytön kasvoja peilistä
Mä nään kuinka ne pelkää elämää
Ja kuinka ne pelkää kuolemaa
Ne toivoo kuolemaa salaa, kun tyttö varastoi lääkkeet kaappiin
Tyttö unelmoi kuolemasta
Kaikki olisi niin helppoa
Silti tyttö jatkaa taistelua tabletit kädellään
Se katsoo aina uuden auringonnousun
Se tahtoo nähdä sen kauneuden
Sen mitä sä et ehtinyt kuin päivän nähdä
Nämä samat vihreät silmät näkevät taas ilta-auringon
Joka on yhtä kaunis kuin aina ennenkin
Silmät ovat peittyneet sumuun
Ne eivät nää enää sitä kauneutta
Sumua joka puolella
Mä olen usvametsässä, jonne kukaan ei pääse
Johon päivänsäteet eivät tuo valoaan
Auriko ei pääse tähän metsään
Sadepisaratkaan eivät pääse
Mä olen täällä yksin ilman kyyneleitä poskilla
Sumua, lisää sumua
Enkä tiedä mihin kulkisin
Pelottavat puut ympäröivät
Onkohan niillä silmät ja irvisuutkin
Mä katson näillä pelokkailla silmillä syvälle sumuun
Mutta mä en nää mitään, en yhtään mitään
En näe elämää, enkä kuolemaa
Tyttö toivoo, että kuolisi
Että tämä tuska loppuisi
Kun ei tiedä mitä tekisi
Kun on aivan eksynyt
Ja lääkkeet kaapissa huutaa mun nimeäni
Mutta mä en vastaa, mä vaan kuuntelen
Voi kuinka ne sai mut apteekille asti
Voi kuinka ne mua houkutteleekaan
Sumun keskeltä mä nään sen jo
Mä nään kuoleman
Mutta mä en mene
En vielä

En pääse nyt kirjoittamaan viikkoon kun menen riparille isostelamaan. Mua pelottaa ja haluan kuolla, mutta yritän silti elää. Ehkä siitä tulee kiva viikko.

Yksinäisyyden ikiunessa.

Mustat linnut ympäröivät minut ja minä olen niiden vallassa

Ne kuiskivat mulle kuinka hirveä olenkaan

Ne eivät osaa enää lentää, että pystyisivät lähteä

Mä katson salaa peiliin ja nään kuvan mustasta linnusta

Minä olen tuo lintu ilman valoa

Minä olen tuo lintu siellä pohjalla

Minä olen siellä yksin

Revin irti sulkia kädestäni, en palaa enää normaaliksi

Mikä on edes normaalia

Toiset linnut nauravat mulle, kuinka ruma olenkaan

Minä en kestä ja vajoan yhä syvemmälle pohjaan

Tuo lintutyttö tahtoo oppia lentämään

Mustat siivet ei kanna, sähän revit ne pois

Sä olet lintu siivetön, joka ei opi lentämään

Ei ole toista kaltaistasi, ei toista yhtä epäonnistujaa

Kaikki muut osaa jo lentää

Ne "ystäväväsi" lähtivä jo olkapäiltäsi

Sinä jäit yksin

Ja jostain kaukaa mä kuulen suden ulvonnan

Se ulvoo kai kuuta nousevaa

Minä toivon, että nousisin vielä

Toivon, että siivet kasvaa takaisin

Ja lintutyttö lentää taivaalle

Johonkin niin kauniiseen

Se lentää yli suden vuoren ja katsoo kuinka se ulvoo yksinäisyyttään

Se lentää kotiin asti ja matka muuttaa sen enkeliksi

Lintutyttö oppii vielä lentämään, se saa siivet selkäänsä

Mustana varjona se katsoo peiliin ja särkee sen paloiksi

Se päivä ei ole vielä tänään

Sä olet liian painava lentämään

Yksinäinen susi laulaa ja tyttö nukahtaa niihin sointuihin

Eikä herää ennen kuin on kuollut

Mä elän ikiunessa, epätodellisessa maailmassa

Mä eläisin vasta kun olisin kuollut

Tuo tyttö katsoo merta ja miettii miksi hän elää.

Kyyneleet eivät saavu, vaikka tahtoisin niin
En ole tarpeeksi hyvä, vaikka tahtoisin niin
Katson äitiä silmiin ja tahdon kertoa kaiken
En vaan pysty
Näen kuinka epäonnistunut olen
Näen kuinka äiti yrittää lohduttaa, vaikka ei tiedä mistään mitään
Hänen kasvoilta paistaa huoli
Hän kysyy onko kaikki hyvin
Mikään ei oikeasti tunnu olevan hyvin
Mä tuijotan sitä kaappia missä on mun lääkkeet
Mä ajattelen niitä, sitä miten päästä täältä pois
En huku kyynelmereen, en saa yhtään kyyneltä
En osaa enää itkeä
Kyynelmeri on kuiva autiomaa, johon mä olen eksynyt
On vain hiekkaa silmäkantamattomiin asti
Mä muistan ne hetket kun tuo kyynelmeri virtasi
Se lapsen katse, joka katsoi äitiään, eikä koskaan kertonut pahasta olostaan
Kaikki oli aina salassa viimeiseen asti
Lapsi ei näyttänyt miten heikko oli, aina piti olla vahva
Mä kaipaan sitä kyynelmerta, sinisenä kuohuvaa
Kaipaan sen tuskan helpotusta kun kyyneleet ovat siinä poskillani
Nyt mä en näe sitä merta enää, en niitä pisaroita mun poskillani
Mä olen taas siinä, että mun pitää olla vahva viimeiseen asti
Siihen asti, kunnes otan ne lääkkeet
Tuo lapsi katsoo merta ja miettii miksi oikeastaan elää
Sen lapsen kasvoilta paistaa tyhjyys
Oliko se lapsi joskus onnellinen
Nyt tuo tyttö katsoo samaa merta, joka on rakentunut hänen kyynelistään
Jotka joskus mä pystyin vielä itkeä
Kyynelmeri jatkuu ja minä vaivun sen syvyyksiin
Eikä kukaan nää kuinka viimein itken veden alla kyyneleen
Kuinka pian mua ei enää ole
Kyynelmeri itkee, minähän en osaa taaskaan itkeä

Tahdon sinne missä on kaikki paremmin.

Surullinen keiju tuijottaa mua tuolta jostain
Vai onko se enkeli, joka mua pilven päältä katselee
Se ei odota mua luokseen, vaikka tahdon kadota surun sisään
Mä tahdon sen luo, se on osa minua
Tuo kaunis keijuenkeli, pieni, niin viaton
Minulla on ikävä häntä ja siksi melkein itken
Kuinka tuosta pojasta tuli enkeli
Vain päivän ikäisenä hän muutti taivaaseen
Hän kulkee mun vierellä näissä pimeissä huoneissa, jossa ei aina ole edes valoa
Hän katselee mua sieltä pilven päältä
Ja minusta tuntuu, että hän on pettynyt, koska tahdon samaan kotiin
Hän kai toivoo joka hetki, etten menisi sinne, että taistelisin
Suru, kyyneleet, joita en pysty itkemään
Tuo pieni poika ei saanut elämää, vaikka olisi ansainnut
Minä en ansaitsisi ja olen vieläkin täällä
Miksi olen vieläkin täällä
Taivaassa tuo pieni enkeli itkee kauniita kyyneliään minun poskillenikin asti
Se pelkää, että mä olen pian sen luona
Mä kaipaan sitä pientä poikaa, mun pikkuveljeäni
Miksi hänen piti lähteä, eikä mun 
Mä olisin voinut mennä veljen puolesta
Mä, joka olen halunnut jo pitkään kuolla
Mä, jonka elämällä ei ole tarkoitusta
Miksi sen pienen, joka ei ollut tehnyt mitään pahaa piti mennä
Tahdon mennä ja ottaa veljeä kädestä kiinni ja sanoa "me ollaan nyt yhdessä, mä en jätä sua enää"
Tahdon jo sinne, missä kaikki on paremmin
Täällä on liian raskasta elää
Vaikka pikkuveli pettyy, vaikka kaikki muutkin pettyy
Hymyn takana mä kuitenkin itken
Sen surullisen pienen itkun, jonka hymy lopulta peittää
Vaikka kaikki on hyvin, niin mikään ei oikeasti ole
Suru muuttaa tästä tytöstä surullisen enkelin, eikä kukaan huomaa kuinka mä hitaasti kuolen
Pala palalta suru kantaa tyttöä kohti taivasta
Niin kuin aina piti käydä
Mä pääsen mun veljen luo

Pilvien kyyneleitä poskillani.

Aurinko lävistää kasvoni, minä en hymyile vaikka on kaunista
Auringonsäteet viiltävät kipeästi kehoani
Minuu sattuu, en vain sano sitä ääneen
Minä olen vahva, minun täytyy
Pilvillä mä tahtoisin kävellä
Pehmeillä valkeilla pilvillä tai myrskyisillä mustilla
Mä tahdon katsoa ylhäältä, kun ne sataa maahan vetiset kyyneleensä
Mä tahdon nähdä ne korkealta taivaalta
Mä tanssisin pilvien päällä, niiden kauniilla hopeareunoilla
Mä näkisin ne reunatkin
Kaikkialla olisi kaunista, minun mieleni tekisi siitä kauniin
Vaikka myrskypilvet peittäisivät välillä jalkani, mä olisin onnellinen
Vaikka ne sataisivat kyyneleensä poskilleni, mä olisin silti onnellinen
Valkoisia, harmaita, mustia pilviä ja silti mä hymyilisin
Koska mähän olisin turvassa
Mielessäni mä vaan siellä eläisin, pilvivaltakunnassani
Siellä missä kaikki on vaan hyvin
Unelmissaan
Yksinäiset pilvet peittävät taivaan ja mä olen täällä maan päällä onneton
Tulen aina olemaan
Silti olen osittain iloinen
Mielessäni jään kuitenkin vain tanssimaan pilvien päälle
Minun mieleni on jotenkin niin kaunis
Ja minä olen oman mieleni vanki vieläkin

Etkö kuule kuinka mä veden alta huudan?

Etkö kuule kuinka mä veden alta huudan
Sen surullisen pienen laulun, ehkä hieman kauniinkin
Minä katson siihen vedenalaiseen taikapeiliin, joka näyttää mut kokonaan
Mä en kelpaa
Se peili näyttää mun kaikki virheet, eikä mitään kaunista
Mä viskaan sen vasten kiveä, mutta se ei tule edes säröille
Viskaan sen uudestaan ja se hajoaa tuhansiksi paloiksi veden pohjaan
Se vie kuvajaiseni mukanaan pohjaan asti
Mun ei tarvi nähdä enempää kuinka epäonnistunut olenkaan
Mä uin pohjassa ja näen lisää peilejä
Mä huomaan olevani talossa, joka on täynnä peilejä
Kaikki yhtä arvioivina mua kohtaan
Mä en kelpaa niille
Mä huudan siellä veden alla niin, että happi loppuu
Mä en kestä niitä satoja kuvaisia, jotka heijastuu peilien pinnasta
Särjen peilin toisensa perään vasten kalliota, mutta aina kun särjen yhden ilmestyy toinen tilalle
Mä en pääse niistä eroon, en tästä todellisuudesta miten hirveä olenkaan
Tyttö ui pohjaan, syvälle, eikä tahdo nousta pintaan muiden arvioitavaksi
Pohjassa on pimeää ja mä pelkään
Mä olen yksin siinä korallien seassa
Mä kuuntelen sen lauluan kaikua, kuinka se kaikuu kalliosta
Silti se ei tavoita ketään, koska en niin tahdo
Tyttö on yksin, niin kuin toivoikin
Kukaan ei määrää, niin kuin tahdoitkin
Mä olen täällä pohjassa ja pian peilit löytävät tiensä tännekkin
Mä en ole turvassa itseltäni missään
Nään kuinka nuo peilien sirpaleet vajoavat pohjaan
Ja juuri ennen kuin ne putoavat mä nappaan ne käsiini
Ja joku päivä mä kasaan ne taas ehjiksi ja huomaan, että siitä kuvasta on tullut kaunis

Haurailla siivilläkin voi lentää.

Pieni pelko sydämessä mä puristan avaimia kädessäni

Huomenna mä nousen lentoon

Lennän kuin feenikslintu, palavana ja täynnä toivoa

Ja mä toivon, että siivet kantaa

Pienet hauraat siivet mun selässäni

Voiko niillä lentää

Vain tällä yhdellä siivellä, joka on mun selässäni

Mä en osaa lentää vielä, mutta voin edes yrittää

Se feenikslintu odottaa hetkeä jolloin palaa poroksi ja syntyy uudelleen

Minä en syntyisi uudelleen

Mä odotan vaan hetkeä kunnes epäonnistun

Se feenikslintu hohtaa auringossa, se hohtaa lämpöä minuunkin

Minä odotan sitä kun se pääsee lentoon ja viimein elämään

Se on kaunis, vaikkei itse tunne niin

Se pärjää, vaikka muut ei siihen uskokkaan

Vielä se syntyy uudelleen, nousee tuhkasta ylös siivilleen

Ja se lentää korkealle, korkeammalle kuin kukaan muu

Se näyttää, että pystyy tähän elämään

Tuulta vasten feenikslintu joutuu vieläkin lentää

Se joutuu kokea kylmän ihollaan, tuskan luissaan

Silti se lentää niillä haurailla siivillään

Se ei voisi luovuttaa, kun on päässyt jo näin pitkälle

Mä katson kuinka se tarulintu lentää taivaalla vapaana 

Ja mä tahdon lentää sen mukaan

Tahdon lentää satujenmaahan, missä mikään ei voi satuttaa

Tahdon nähdä kuinka tuo mahtava lintu syntyy viimein uudestaan elämään

Tahdon nähdä kuinka mun elämä alkaa alusta

Siinä hetkessä mä elän

Ja tuo feenikslintu syntyy uudestaan

Pienenä ja hentona se nostaa päänsä tuhkasta

Ja minä hymyilen, minun elämäni alkaa pian

Uloskirjoitus ja osastojaksoni.

"Sä oot nätti tyttö ja sulla on koko elämä edessä. Pidä se mielessä."

Mun viimeiset sanat jotka osaston sisällä kuulin

Mä olen nyt uloskirjotettu, mutta kuntotuspoliklinikka käynnit jatkuu, en tiedä kuinka kauan

Ne seinät ei enää vangitse mua, mä olen vapaa, vai olenko sittenkään

"On ihana nähdä hymy sun kasvoilla."

Mä olen iloinen, mä en ole enää se epätoivoinen, joka tarvii osastoa

Mä en ole enää vanki, joka kuuluisi siihen vankilaan

Ne seinät ei enää pidä mua vankinaan

Mun ei enää tarvi itkeä itseäni uneen kovassa osaston sängyssä

Mun ei tarvi mennä pyytämään tarvittavaa tai ottaa iltalääkkeitä vielä yhdeksältä

Mä jouduin osastolle pakkohoitoon joulukuussa 2012 ja olen ollut eri osastoilla siitä tähän päivään asti

Osastolle jouduin alunperin siksi, koska olin aikonut toteuttaa itsemurhasuunnitelmani

Mä tuijotin niitä samoja seiniä 1,5 vuotta ilman taukoja

Ne seinät olivat kylmät ja kivisen kovat

Mä muistan kuinka hakkasin nyrkkiä ja päätäni niihin

Muistan kuinka hoitaja valitti mulle siitä

Muistan kuinka mua uhkailtiin suljetulla osastolla eristyshuoneella, johon en koskaan onneksi joutunut

Mä viiltelin salaa itseäni, varastoin huoneeseeni kaikkea millä voi viiltää

Varastoin huoneeseeni lääkkeitä ja välillä otin yliannostuksen ja jouduin sairaalaan

Mä näin monta kohtaloa, monta erillaista ihmistä

Kuulin tarinoita heidän elämästään

Mä jatkoin salailua suljetulla, mutta aina jäin lopulta kiinni

Mä olin psykoosissa, en muista paljoakaan siinä 2012 loppuvuodesta, kun jouduin suljetulle

Muistan vain, että halusin epätoivoisesti kuolla ja yritin sitä kokoajan

Mut löydettiin välillä huoneestani nauru kaulasta, enkä mä tajunnut koko tilannetta

Se oli hirveää aikaa, kun mieli oli ihan sekaisin

Suljetulla meni joulukuusta 2012 kevääseen, jolloin siirryin kuntoutusosastolle

Olin kiintynyt suljetun omahoitajaan ja siirtyminen oli vaikeaa, mutta siitäkin selvittiin

Kuntotutusosastolla olin tähän päivään asti

Siellä sujui jo paremmin

Halusin edelleen kuolla ja jouduin kerran siellä olessani sairaalaan

Ennen joulua kokeilin jo siipiäni omassa asunnossa, mikä ei silloin vielä tuottanut tulosta

Nyt yritetään uudestaan

Tällä osastojaksolla tapasin paljon ihania ihmisiä, joita en tule unohtamaan

Lääkäri sanoi, että toivottavasti ei tavata enää näissä merkeissä ja samalla hän hymyili

Mäkin toivon niin

Ikävä jää näitä ihmisiä, hoitajia ja potilaita

Mutta se on nyt osa mun elämää ja olen päässyt viimein sen vaiheen yli

Mä olen selvinnyt ja nyt mä olen jo ihan eri tyttö, kuin silloin

Mulla on toivoa ja nyt mä nään sen

Mä en ole viiltänytkään pitkään aikaan, vaikka kuolemaa ajattelen melkein päivittäin

Mutta mä selviän, mä olen varma siitä

"Ikävä tulee, mutta kyllä me se kestetään."

Niin sanoi yksi omahoitaja mulle ja toivotti samalla hyvät jatkot

Mä sain kuulla ihania sanoja ja nähdä hymyjä, vaikka siihen ei uskota, että selviän

Mä aloitan alusta

Mä alan viimein elää

Kauriin ääriviivat tuhkasateessa.

Sen kauriin kesä oli tavallinen
Se juoksi metsissä vapaana ja onnellisena ilman tietoa lähestyvästä kuolemasta
Vaikka se olikin yksinäinen se ei ollut silti surullinen
Niin kun en minäkään ollut
Minun ei pitänyt olla enää surullinen
Sen kauriin silmiin mä katsoin ja näin toivon
Sen ruskeat silmät joihin aurinko heijastui
Minun mieleni oli silloin levollinen
Kun mä kosketin sitä kaurista hiljaa se muuttui äkkiä tuhkaksi
Tuhkaksi ympärilleni ja minä jäin siihen makaamaan
Jäin siihen tuhkasateeseen ja kyyneleeni alkoivat valua
Mä olin epätoivoinen, mä pelkäsin
Se kauris oli poissa, se kaikki tuki mitä olin saanut
Se muuttuu pian tuhkaksi ympärilläni
Mä muistan kuinka se kauris juoksi ympärilläni
Mä muistan sen ymmärtäväisen katseen
Kuinka se hoivasi mua, kuinka se ei jättänyt yksin kun oli vaikeaa
Kuinka mä painoin pääni sen turkkia vasten
Kuinka mä pystyin siihen hiljaa nukahtaa
Mä olin turvassa ja pian se turva on kaukana
Kauris muuttu tuhkaksi
Se, joka ennen mua suojasi
Sen aika on nyt ohi
Mun täytyy selvitä yksin
Muistoihini jää vain tuo kauris
Ja tiedän, etten halua enää takaisin
Vaikka jätän taas palasen itsestäni sinne, en silti kaipaa sitä aikaa
Kauris jää odottamaan toista kaltaistani, johon kiintyä
Kauris jää katsomaan lähtöäni
Ehkä jo huomenna ne sanovat näkemiin ja minä pääsen pois
Silloin saan nähdä tuhkasateen, mutta silti mä hymyilen
Koska tiedän, että olen viimein jaloillani
Nään vielä himmeät kauriin ääriviivat, jotka katoaa
Ja mä jään siihen tuhkasateeseen toivomaan, ettei kauris enää koskaan palaa

Aurinkotyttö varjopuolelta.

Katseellaan tyttö tavoittaa aurinkoa juuri noussutta

Se on noussut taas vuoteeltaan niin kuin olen minäkin

Valitettavasti vieläkin elossa, vaiko onko se hyvä asia, sitä en tiedä

Aurinkotyttö jossain odottaa taas vastausta, jota ei ehkä tulekkaan

Se on kokenut lämmön, mutta myös kylmyyden

Se on särkynyt, mutta pysynyt silti ehjänä kaikesta huolimatta

Aurinkotyttö hymyilee, mutta vain puolittain

Se nauraa joka jutulle, vaikka se ei olisi edes hauska

Se näyttää ettei siihen satu enää yhtään, vaikka se on valhe

Tyttö kulkee auringonpuolta taas, vaikka varjoja tahtoo tavoittaa

Ne tahtoo tehdä tytöstä pimeänlapsen, ne tahtoo ottaa kuoleman suojaan

Mutta aurinkotyttö ei suostu, sen täytyy olla vahva

Vahvempi kun  nuo varjot, jotka houkuttelee syvälle pimeään

Siellä syvällä pimeässä olisi kaunista kuin synkässä korpimetsässä

Sinne mä tahdon, mutta en mene, en tahdo jättää muita yksin tänne valoon

Mä taistelen olosta valonlapsena

Aurigonsäteet täyttää mun kasvot ja mä olen melkein iloinen

Pimeys ei silti lakkaa huutamasta mun nimeä

Se ei luovuta, se tahtoo mut kuolleena luokseen

Mutta mä taistelen siihen viimeiseen hetkeen kunnes en enää hengitä

Eikä se hetki ole vielä, mä en saa päättää sitä

Pimeys huutaa pimeydenlastaan, minua, mutta mä leikin etten kuule sitä

Mä suljen silmät kaikelta pahalta, ehkä sitä ei pian olekkaan

Aurinkotyttö katsoo jonnekkin kaukaisuuteen

Siellä on elämä, jota haluan elää

Se on vielä kaukana, mutta se on siellä

Mä nään jo sen elämän, en vain ylety siihen

Ehkö jonain päivänä mä olen taas oma itseni ja osaan elää

Aurinkotytön elämää ja hymyillen katsoa tulevaa kesää

Aurinkotyttö on vielä heikko, se näkee loppunsa koittavan

Se näkee kuinka pimeys tulee ja syö kaiken valon

Se kokee kuinka joku tulee taas ja rikkoo paloiksi kokonaan

Se huomaa kuinka kaikki epäonnistuu ja kuinka taas maahan putoaa

Silti tyttö taistelee jokaisesta elinpäivästään

Uskoen parempaan huomiseen ja siihen, että kaikki vielä järjestyy

Mä toivon, että joku vois luvata mulle, että mä selviän

Epävarmuuden rajalta mä katson vieläkin tätä maailmaa

Se on hauras ja hento, niin vieraan oloinen

Silti mä elän sitä ja joku päivä siitä tulee vahva ja minun kotini