Olenko valmis lähtemään uuteen elämään?

Näen valoa, johon en uskalla tarttua
Näen uuden elämän, mutta mä en uskalla mennä sinne
Mua pelottaa niin
Olen yksin ja mä vaan voin päättää
Mutta entä jos en osaa
Jos pelkään liikaa
Pelkäänkö turhaan
Mä olen vahva, kyllä mä pärjäisin
Entä jos jäänkin yksin
Mä olen hukassa, mä olen turha
Se valo on kaunis, mutta se pelottaa
Se täyttää mun pimeän maailman
Minä olen hetken se naurava tyttö
Ehkä jos tartun valoon, niin voisin olla se aina
Mutta ei, mä en tiedä mitä tehdä
Haluanko aloittaa alusta, vai haluanko jäädä pimeyteen
Haluanko hymyillä, vai ikuisesti itkeä
Haluanko elää merkityksellistä elämää, vai haluanko olla tarkoitukseton
Mä en tiedä mitä haluan
Pimeys houkuttelee mua, se on ollut osa mua jo niin pitkään
Valo olisi uutta ja kaunista
Minä seison päätöksen reunalla yksin
Minä, jonka on vaikea päättää
En uskalla päättää
Haluaisin jo eteenpäin, haluaisin jo unohtaa tän kaiken tuskan
Mutta se pelottaa
Uskallanko lähteä, vai pitäisikö vaan jäädä tänne ikuisesti
Mun on voitettava tuska
Mun täytyy lähteä
Mä en vaan uskalla
Mä pelkään liikaa
Enkä tiedä olenko valmis jättämään kaikkea taakseni
Olenko valmis tähän

Reunalla silmät suljettuina.

Pelkään pelkoa
Pelkään kaikkea
Pelko saa kehoni tärisemään
Minä olen niin yksin
Yksin tässä pimeässä maailmassa
Eikä kukaan löydä mun luokse
Kukaan ei tiedä edes miten paha olo mulla on
Kerään palasiani lattilalta, mutta se on turhaa
Koska hajoan aina uudestaan
Olen helposti hajoavaa, jota mikään ei korjaa
Minä itken salatut kyyneleeni taas siihen loputtomaan virtaan
Virtaan, jota kukaan ei näe
Virtaan, jota ei edes ole
Tai niin ne luulevat
Ne luulevat, ettei ole edes minua
Ne luulevat, ettei ole ongelmia
Ne eivät näe mitään
Silmät suljettuina minä kävelen reunalla
Ja tiedän putoavani vielä jonain päivänä
Ja silloin se on lopullista
En jaksa pudota enää kertaakaan
En enää yhtään alemmas
Reunalla on kaunista, mä tiedän, vaikka en avaa silmiäni
Tunnen tuskan, joka kulkee mun lävitseni ja avaan silmäni hetkeksi
Mä näen kauneuden, joka mua odottaa
Mun pitää vaan hypätä sen reunan yli
Mutta mä voin pudota lopullisesti
Mua pelottaa, mutta kaikki on silti niin kaunista, että en voi kuin hymyillä
Hymyilen pelolle ja näytän, että olen vahvempi sitä
Näytän, että muhun ei satu
Minä suljen silmät uudelleen ja jatkan eteenpäin
Varovasti, etten putoaisi
Silmät kiinni, etten enää näkisi kipua
Yksin, etten enää tuntisi hylkäämistä
Ja vielä joku päivä mä lennän tästä tuskasta pois

Luopuminen sinusta.

Katson kuinka nukut
En voi kuin itkeä
Minä olen menettämässä sinut
Menettämässä oman elämäni
Kaiken mikä on tärkeää, eli sinut
Minun täytyy luppua sinusta
Minun pienestä mustasta kissastani
Sitä, jota rakastan kaikkein eniten
Vaikka olet villi, niin olet silti rakas
Enkä lakkaa rakastamasta sinua, vaikka lähdetkin
Purjehdin muistojen aalloilla
Kauniilla teoilla, yhteisillä ajoilla
Sinä olit minun ja minä olin sinun
Kaikki niin täydellistä
Kunnes kaikki romahti
Kunnes sinusta tuli liian villi
Minä aloin vihata sinua, vaikka sisimmässä vielä rakastin
Nyt kun katson sinua en näe vihaa
Näen vaan ikävää, suunnatonta kaipuuta
Vaikka olet vielä luonani
Vielä pienen hetken, kunnes olet poissa
Kyyneleet saapuvat silmiini, mutta annan niiden tulla
Silitän vielä sun pehmeää turkkia ja itken sitä vasten
Sinä olet minun rakkaimpani, enkä tahtoisi sinusta luopua
Näin on silti parasta
Sinun on parempi jossain muualla, vaikka minun ei ole parempi yksin
Pian olen yksin, kun sä lähdet luotani ja viet kaiken mukanasi
Minä jään kaipaamaan, enkä koskaan unohda yhteisiä hetkiämme
Tärkeintä on, että sinä olet onnellinen
Ja täällä et voi olla riittävän onnellinen
Sinä tahdot olla vapaa
Ja minä katson sua ja näen, että olet onneton
Minäkin olen kohta
Mutta annan tuskan tulla
Minä kestän luopua sinusta
Minä kestän kyyneleet
Vain siksi, että sinulla olisi hyvä olla

Minä en ole enää kukaan.

Kaikki karkaa käsistä
Kaikki hajoaa paloiksi
Minun elämäni on täynnä sirpaleita
Kipeitä asioita, jotka täytyy salata
Tunnen kivun, näen kivun silmät
Ne ovat kutsuvat
Ne kutsuvat mua taas mukaansa
Minä olen vankina, enkä pääse pois
Minä olen yksin ja eksynyt, enkä löydä enää takaisin
Varjo kutsuu mua ja mä menen
Se sanoo mitä pitää tehdä ja mä teen niin
Se sumentaa silmäni tehden kaikesta epätodellista
Minuun sattuu niin paljon
En näe enää mihin olen menossa
En näe turvaa mihin juosta
Ei ole turvaa enää, ei piilopaikkaa
On vain eksynyt tyttö
Ja mua pelottaa, etten löydä enää itseäni
Olen jo kadottanut kaiken
En enää tiedä kuka olenkaan
En ole kai koskaan ollut kukaan
Muistan ne hymyilevät kasvot
Ne hetket kun en esittänyt
Nyt olen vain pelkkää valhetta
Ja mä en osaa muuta kuin valehdella
Kaikki uskoo mun hymyn
Kukaan ei näe sen alla olevaa tuskaa
Mä hajoan paloiksi, enkä enää tule ehjäksi
Mä vaan katoan pala palalta
Enkä enää koskaan ilmesty takaisin
Mä häviän tuuleen
Ja sä kuulet kuinka tuuli hiljaa laulaa minun tuskaani
Ja mä tiedän, ettei mikään ole enää niin kuin ennen
Kaikki on muuttunut, minä olen muuttunut
Minä en ole enää kukaan
En tiedä itsestäni enää mitään
Ehkä minua ei edes enää ole
Ainakaan kovin kauaa
Sillä pian olen näkymätön

Miten voisinkaan olla onnellinen?

Miten voisinkaan olla onnellinen
Tässä tuskassa
Tässä kivussa
Pienet pisarat vierivät poskiani pitkin
Ja mä kysyn vieläkin
Miten voisin muka olla onnellinen
Pitääkö mun olla onnellinen
Kuljen ne samat kadut taas
Näen sumua kaikkialla
Olen elossa, mutta minusta ei tunnu siltä
Kuin olisin jo kuollut
Koen vaan tuskan ja kyynelien seasta yritän hymyillä
Mä olen hetken onnellinen
Hetken hymyilen, kunnes romahdan
Kunnes nään pohjan jolla ei ole loppua
Eikä kukaan nää mua täältä
Mä olen näkymätön
Mun tuskani on läpinäkyvä
Sitä ei siis ole
Niin ne haluaa uskoa
Ja mulle sanotaan, että mun pitäisi olla onnellinen siitä mitä on
Mutta entä, jos ei ole mitään
Jos elämä on vaan tyhjää
Jos katseeni on tyhjää
Jos mä en katso enää mihinkään kauniiseen
Katseeni on sokea
En näe mun onnea
Sumun keskellä, yksin pohjalla
Hymy sanoo "kaikki on hyvin"
Sä sanot "kaikki on hyvin"
Ja mä uskon sen kaiken
Oikeasti olen vaan tyhjyydessä, josta ei voi löytää mitään
Tyhjyys täyttää silmäni
Se sumentaa maailmani
Miten mä voisinkaan olla onnellinen

"Kun aamulla herään

Mä tuntee voin sen

Tää on kaunis päivä

Mä oon onnellinen

Sama mulle vaik satais

Taivas ois pilvinen

Tää on kaunis päivä

Mä oon sopivasti onnellinen"

(Jos vain osaisin

Mä olisin onnellinen...)

Kunnes olen hajottanut itseni kokonaan.

"Peilit särjetty

Kirkkaat pinnat peitetty

Kumarassa kuljemme heikkouksia peitellen"

Minua pelottaa
Olen ajautumassa umpikujaan
Olen särkenyt itseni moniin pieniin osiin
Olen hajottanut kaiken mulle tärkeän
En ole enää oma itseni
Olen vain rikkinäinen ihminen, jolla ei ole tarkoitusta
Onhan mulla se yksi salainen tarkoitus
Muuten olen turha
Kuljen keijujen kanssa, ne ovat kauniita
Minäkin tunnen itseni niiden seurassa hetken kauniiksi
Kunnes tummat pilvet palaavat ja vievät mut pois
Keijut ovat pieniä ja hentoja, siroja ja kauniita
Mutta eihän niitä ole olemassa
Ne elävät omassa satumaassaan ja minä omassani
Eivätkä ne maailmat koskaan kohtaa, vaikka tahtoisin niin
Tuuli puhaltaa kipuni pois
Mutta minä annan kivun tulla aina takaisin
Minä teen itselleni lisää kipua
Kaikki on poissa, mulla on vaan tää maailma
Ja tämä maailma pelottaa
Pienen hetken mä olen täällä onnellinen
Vain se pieni hetki, kunnes olen tuhonnut itseni
Keijun katse silmissään tyttö kulkee ja näkee kaiken tän kauniina
Sokaistuna kaikelta pahalta
Kaikki on haurasta, mutta kestävää
Minä olen tässä, enkä pääse pois
En halua pois
Minä pelkään, että alan nähdä kaiken kivun
Minä pelkään, että saan uuden katseen
Katseen, joka ei tavoita enää sitä kauneutta
Mutta sitä ennen tuhoan itseni pala palalta
Särjettynäkin voin olla onnellinen
Kunnes olen hajottanut itseni kokonaan
Kunnes minua ei enää olekkaan
Paloina tuulessa
Vaikka silti elossa

Näytän vain hymyn, vaikka se veisi mun hengen.

Sade sataa sisälle minuun
Minä tunnen kipua pisaroiden terävistä reunoista
Sade itkee hiljaa, kunpa minäkin itkisin
Pisarat pyyhkivät pois kaiken kestävän, tehden kaikesta haurasta
Ne tekevät minustakin hauraan ja heikon
Pisarat saapuvat kertoakseen miten huono olen
Ne saapuvat silmiini, mutta minä en anna niiden koskettaa poskiani
En ole ansainnut edes niitä ystävikseni
Olen ansainnut tuskani, yksinäisyyteni
Pisaroiden terävät reunat, kynnet ihoani vasten
Tahdon tuntea tämän tuskan
Eikä kukaan tule viemään kyyneleitä silmistäni pois
En anna itseni itkeä, en tahdo olla heikko enää
Vahvuutta on antaa jonkun määrätä itseään
Vaikka se on kai minä itse
Vahvuutta on tuntea tuska
Epätoivo heijastuu pisaroista kasvoillani
En anna kenenkään nähdä, kun vaan hymyn
Vaikka se maksaisi vielä mun hengen
Hymy on kaunis, vaikka sen takana on tuskaa, josta kukaan ei tiedä
Ketään ei edes kiinnosta
Ketään ei tiedä, että mua määrätään taas
Että olen niin heikko taas
Annan varjojen tulla viemään mut maahan jota kutsutaan täydellisyydeksi
Annan pisaroiden kuivua hiljalleen, niin ettei vaan ketään nää
Pelkään tälläistä elämää
Pelkään tyttöä, josta on tullut hirviö
Pelkään katoamista ja mä olen jo kadonnut tähän sumuun
Pisarat joista tuli sumu silmiini
Pisaramaailma, jota ei koskaan ollutkaan
Eihän kyyneleitä olekkaan
On vaan tuskaa, joka täytyy itkeä pois
Silti tuska jää, sillä sä et nää yhtään kyyneltä mun poskillani
Pelottaa, kun on niin sumussa, ettei näe edes eteensä
Ei näe muuta tietä, kun tämän mitä kuljen
Ja olen kulkemassa kohti tuhoani
Mä en välitä, en siitä mitä mulle käy
Kunpa jo katoaisin, häviäisin ilmaan
Kunpa olisin pieni pisara muiden sadepisaroiden joukossa
Pisara, jonka aurinko viimein tappaa
Tai jonka minä kuivaan viimein poskeltani
Kun olen surullinen

En tiedä enää kuka olen, tiedän vain pimeän.

On pimeää, vaikka valo tulee ikkunasta sisään

On kylmä, vaikka aurinko lämmittää

Pimeys tuudittaa mut uneen joka yö

Se syleilee mua kuin omaa lastaan

Se pitää musta huolta

Se tuo kyyneleet mun poskilleni uudestaan ja uudestaan

Kaikki mun kipuni se kantaa, ettei mun tarvisi yksin jatkaa

Mä otan pimeyttä kädestä kiinni ja annan sen johdattaa mut varjoihin

Mä hymyilen sitä varjoista hymyäni

Eikä kukaan nää miten pimeää on mun sisälläni

On hämärää, pimeys muutuu hämäräksi kun hymyilen

Se ei kuole koskaan, vaikka hymy päästää pienen valon tähän maailmaan

Maailmaan, jota olet oppinut rakastamaan

Ei, en halua rakastaa sitä enää

Haluan hämärän katseen pois silmistäni

Mutta mitä tehdä kun pimeys sanoo "rakasta minua"

Kun se tarttuu taas kädestä

Mä tanssin varjojen rajalla

Mä putoan reunan yli

Eikä kukaan ole katsomassa miten mulle käy

Ja mä leikin ettei mua oliskaan, etten olisi olemassa

Varjot sekoittuvat hymyyni ja naruuni

Olenko ansainnut ne

Pienen lapsen hymy, sen rikkinäisen lapsen joka kaipaa rakkautta vaan

Se seisoo yksin siinä varjojen reunalla ja pelkää putoavansa

Varjot kutsuvat sitä kuolemaan, niin kuin aina

Ne eivät lopeta, vaikka sanot ettet halua kuolla

Yksikin väärä askel niin sä putoat, etkä tiedä miten noustiin

Mutta siellä pohjalla olisi kaunista, siellä joku vasta huomaisi sut

Kun voisit liian huonosti

On valoisaa, niin, että silmiin sattuu, minuun sattuu

On lämmin, lämpö tulvii mun lävitseni

Ja valo tuudittaa mut viimein uneen, josta ei tarvi herätä siihen pimeyteen

Valo vie varjot pois ja samalla minutkin

Valo, jota vihaan, jonka syksy vie kohta pois

Ja varjot tulevat vain rakastaakseen minua

Ja minä rakastan niitä

Eikä minun tarvitse pelätä niitä enää

Ne ovat jo osa mua

Enkä tiedä enää kuka olen