Mun viimeiset sanat jotka osaston sisällä kuulin
Mä olen nyt uloskirjotettu, mutta kuntotuspoliklinikka käynnit jatkuu, en tiedä kuinka kauan
Ne seinät ei enää vangitse mua, mä olen vapaa, vai olenko sittenkään
"On ihana nähdä hymy sun kasvoilla."
Mä olen iloinen, mä en ole enää se epätoivoinen, joka tarvii osastoa
Mä en ole enää vanki, joka kuuluisi siihen vankilaan
Ne seinät ei enää pidä mua vankinaan
Mun ei enää tarvi itkeä itseäni uneen kovassa osaston sängyssä
Mun ei tarvi mennä pyytämään tarvittavaa tai ottaa iltalääkkeitä vielä yhdeksältä
Mä jouduin osastolle pakkohoitoon joulukuussa 2012 ja olen ollut eri osastoilla siitä tähän päivään asti
Osastolle jouduin alunperin siksi, koska olin aikonut toteuttaa itsemurhasuunnitelmani
Mä tuijotin niitä samoja seiniä 1,5 vuotta ilman taukoja
Ne seinät olivat kylmät ja kivisen kovat
Mä muistan kuinka hakkasin nyrkkiä ja päätäni niihin
Muistan kuinka hoitaja valitti mulle siitä
Muistan kuinka mua uhkailtiin suljetulla osastolla eristyshuoneella, johon en koskaan onneksi joutunut
Mä viiltelin salaa itseäni, varastoin huoneeseeni kaikkea millä voi viiltää
Varastoin huoneeseeni lääkkeitä ja välillä otin yliannostuksen ja jouduin sairaalaan
Mä näin monta kohtaloa, monta erillaista ihmistä
Kuulin tarinoita heidän elämästään
Mä jatkoin salailua suljetulla, mutta aina jäin lopulta kiinni
Mä olin psykoosissa, en muista paljoakaan siinä 2012 loppuvuodesta, kun jouduin suljetulle
Muistan vain, että halusin epätoivoisesti kuolla ja yritin sitä kokoajan
Mut löydettiin välillä huoneestani nauru kaulasta, enkä mä tajunnut koko tilannetta
Se oli hirveää aikaa, kun mieli oli ihan sekaisin
Suljetulla meni joulukuusta 2012 kevääseen, jolloin siirryin kuntoutusosastolle
Olin kiintynyt suljetun omahoitajaan ja siirtyminen oli vaikeaa, mutta siitäkin selvittiin
Kuntotutusosastolla olin tähän päivään asti
Siellä sujui jo paremmin
Halusin edelleen kuolla ja jouduin kerran siellä olessani sairaalaan
Ennen joulua kokeilin jo siipiäni omassa asunnossa, mikä ei silloin vielä tuottanut tulosta
Nyt yritetään uudestaan
Tällä osastojaksolla tapasin paljon ihania ihmisiä, joita en tule unohtamaan
Lääkäri sanoi, että toivottavasti ei tavata enää näissä merkeissä ja samalla hän hymyili
Mäkin toivon niin
Ikävä jää näitä ihmisiä, hoitajia ja potilaita
Mutta se on nyt osa mun elämää ja olen päässyt viimein sen vaiheen yli
Mä olen selvinnyt ja nyt mä olen jo ihan eri tyttö, kuin silloin
Mulla on toivoa ja nyt mä nään sen
Mä en ole viiltänytkään pitkään aikaan, vaikka kuolemaa ajattelen melkein päivittäin
Mutta mä selviän, mä olen varma siitä
"Ikävä tulee, mutta kyllä me se kestetään."
Niin sanoi yksi omahoitaja mulle ja toivotti samalla hyvät jatkot
Mä sain kuulla ihania sanoja ja nähdä hymyjä, vaikka siihen ei uskota, että selviän
Mä aloitan alusta
Mä alan viimein elää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti