Ilta tuo mukanaan kuoleman, se tahtoo satuttaa. Se tahtoo mulle pahaa. Mua pelottaa, mä olen yksin tässä huoneessa, kohta alan taas suunnitella. Mä olen nyt päivässä -3. Kolme päivää sitten mun piti kuolla, mutta tässä minä olen, vieläkin hengissä. Kuinka monta miinus-päivää vielä, koska mä kuolen, vai selviydynkö? Onko minusta selviytymään? Voinko lentää yhdellä siivellä turvaan, onko olemassa edes turvaa? Onko sellaista paikkaa missä on hyvä olla? Vielä hauras on siipeni, mä en osaa edes lentää. Korjaanko paloja turhaan, jos kuitenkin kuolen? Mä tahdon toisaalta elää ja toisaalta kuolla. Kuolema olisi helpompi, liian helppo, surkean ihmisen valinta, niin kuin minä. Kuolema houkuttelee mua kanssaan pimeään, mä en ole valonlapsi, mä kannan pimeydenviittaa harteillani. Kuopan pohjalta vie tie kuolemaan, mutta myös elämäänkin. Elämänpolku on raskas, mutta mä yritän sitä vielä niin kauan kuin se kertoo, että mun miinuspäivät loppuu.
"Elämä on varjoa ja valoa
Joskus se kyyneliin tiristää
Silloin kun itkunkaulukset kurkkua kiristää
Elämä on sekoitus onnea ja surullisia vaiheita
Meil on täydellinen elämä"
Ja mikä tärkeintä vain tietääksemme yksi elämä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti