Kunnes olen hajottanut itseni kokonaan.

"Peilit särjetty

Kirkkaat pinnat peitetty

Kumarassa kuljemme heikkouksia peitellen"

Minua pelottaa
Olen ajautumassa umpikujaan
Olen särkenyt itseni moniin pieniin osiin
Olen hajottanut kaiken mulle tärkeän
En ole enää oma itseni
Olen vain rikkinäinen ihminen, jolla ei ole tarkoitusta
Onhan mulla se yksi salainen tarkoitus
Muuten olen turha
Kuljen keijujen kanssa, ne ovat kauniita
Minäkin tunnen itseni niiden seurassa hetken kauniiksi
Kunnes tummat pilvet palaavat ja vievät mut pois
Keijut ovat pieniä ja hentoja, siroja ja kauniita
Mutta eihän niitä ole olemassa
Ne elävät omassa satumaassaan ja minä omassani
Eivätkä ne maailmat koskaan kohtaa, vaikka tahtoisin niin
Tuuli puhaltaa kipuni pois
Mutta minä annan kivun tulla aina takaisin
Minä teen itselleni lisää kipua
Kaikki on poissa, mulla on vaan tää maailma
Ja tämä maailma pelottaa
Pienen hetken mä olen täällä onnellinen
Vain se pieni hetki, kunnes olen tuhonnut itseni
Keijun katse silmissään tyttö kulkee ja näkee kaiken tän kauniina
Sokaistuna kaikelta pahalta
Kaikki on haurasta, mutta kestävää
Minä olen tässä, enkä pääse pois
En halua pois
Minä pelkään, että alan nähdä kaiken kivun
Minä pelkään, että saan uuden katseen
Katseen, joka ei tavoita enää sitä kauneutta
Mutta sitä ennen tuhoan itseni pala palalta
Särjettynäkin voin olla onnellinen
Kunnes olen hajottanut itseni kokonaan
Kunnes minua ei enää olekkaan
Paloina tuulessa
Vaikka silti elossa

Näytän vain hymyn, vaikka se veisi mun hengen.

Sade sataa sisälle minuun
Minä tunnen kipua pisaroiden terävistä reunoista
Sade itkee hiljaa, kunpa minäkin itkisin
Pisarat pyyhkivät pois kaiken kestävän, tehden kaikesta haurasta
Ne tekevät minustakin hauraan ja heikon
Pisarat saapuvat kertoakseen miten huono olen
Ne saapuvat silmiini, mutta minä en anna niiden koskettaa poskiani
En ole ansainnut edes niitä ystävikseni
Olen ansainnut tuskani, yksinäisyyteni
Pisaroiden terävät reunat, kynnet ihoani vasten
Tahdon tuntea tämän tuskan
Eikä kukaan tule viemään kyyneleitä silmistäni pois
En anna itseni itkeä, en tahdo olla heikko enää
Vahvuutta on antaa jonkun määrätä itseään
Vaikka se on kai minä itse
Vahvuutta on tuntea tuska
Epätoivo heijastuu pisaroista kasvoillani
En anna kenenkään nähdä, kun vaan hymyn
Vaikka se maksaisi vielä mun hengen
Hymy on kaunis, vaikka sen takana on tuskaa, josta kukaan ei tiedä
Ketään ei edes kiinnosta
Ketään ei tiedä, että mua määrätään taas
Että olen niin heikko taas
Annan varjojen tulla viemään mut maahan jota kutsutaan täydellisyydeksi
Annan pisaroiden kuivua hiljalleen, niin ettei vaan ketään nää
Pelkään tälläistä elämää
Pelkään tyttöä, josta on tullut hirviö
Pelkään katoamista ja mä olen jo kadonnut tähän sumuun
Pisarat joista tuli sumu silmiini
Pisaramaailma, jota ei koskaan ollutkaan
Eihän kyyneleitä olekkaan
On vaan tuskaa, joka täytyy itkeä pois
Silti tuska jää, sillä sä et nää yhtään kyyneltä mun poskillani
Pelottaa, kun on niin sumussa, ettei näe edes eteensä
Ei näe muuta tietä, kun tämän mitä kuljen
Ja olen kulkemassa kohti tuhoani
Mä en välitä, en siitä mitä mulle käy
Kunpa jo katoaisin, häviäisin ilmaan
Kunpa olisin pieni pisara muiden sadepisaroiden joukossa
Pisara, jonka aurinko viimein tappaa
Tai jonka minä kuivaan viimein poskeltani
Kun olen surullinen

En tiedä enää kuka olen, tiedän vain pimeän.

On pimeää, vaikka valo tulee ikkunasta sisään

On kylmä, vaikka aurinko lämmittää

Pimeys tuudittaa mut uneen joka yö

Se syleilee mua kuin omaa lastaan

Se pitää musta huolta

Se tuo kyyneleet mun poskilleni uudestaan ja uudestaan

Kaikki mun kipuni se kantaa, ettei mun tarvisi yksin jatkaa

Mä otan pimeyttä kädestä kiinni ja annan sen johdattaa mut varjoihin

Mä hymyilen sitä varjoista hymyäni

Eikä kukaan nää miten pimeää on mun sisälläni

On hämärää, pimeys muutuu hämäräksi kun hymyilen

Se ei kuole koskaan, vaikka hymy päästää pienen valon tähän maailmaan

Maailmaan, jota olet oppinut rakastamaan

Ei, en halua rakastaa sitä enää

Haluan hämärän katseen pois silmistäni

Mutta mitä tehdä kun pimeys sanoo "rakasta minua"

Kun se tarttuu taas kädestä

Mä tanssin varjojen rajalla

Mä putoan reunan yli

Eikä kukaan ole katsomassa miten mulle käy

Ja mä leikin ettei mua oliskaan, etten olisi olemassa

Varjot sekoittuvat hymyyni ja naruuni

Olenko ansainnut ne

Pienen lapsen hymy, sen rikkinäisen lapsen joka kaipaa rakkautta vaan

Se seisoo yksin siinä varjojen reunalla ja pelkää putoavansa

Varjot kutsuvat sitä kuolemaan, niin kuin aina

Ne eivät lopeta, vaikka sanot ettet halua kuolla

Yksikin väärä askel niin sä putoat, etkä tiedä miten noustiin

Mutta siellä pohjalla olisi kaunista, siellä joku vasta huomaisi sut

Kun voisit liian huonosti

On valoisaa, niin, että silmiin sattuu, minuun sattuu

On lämmin, lämpö tulvii mun lävitseni

Ja valo tuudittaa mut viimein uneen, josta ei tarvi herätä siihen pimeyteen

Valo vie varjot pois ja samalla minutkin

Valo, jota vihaan, jonka syksy vie kohta pois

Ja varjot tulevat vain rakastaakseen minua

Ja minä rakastan niitä

Eikä minun tarvitse pelätä niitä enää

Ne ovat jo osa mua

Enkä tiedä enää kuka olen