Uloskirjoitus ja osastojaksoni.

"Sä oot nätti tyttö ja sulla on koko elämä edessä. Pidä se mielessä."

Mun viimeiset sanat jotka osaston sisällä kuulin

Mä olen nyt uloskirjotettu, mutta kuntotuspoliklinikka käynnit jatkuu, en tiedä kuinka kauan

Ne seinät ei enää vangitse mua, mä olen vapaa, vai olenko sittenkään

"On ihana nähdä hymy sun kasvoilla."

Mä olen iloinen, mä en ole enää se epätoivoinen, joka tarvii osastoa

Mä en ole enää vanki, joka kuuluisi siihen vankilaan

Ne seinät ei enää pidä mua vankinaan

Mun ei enää tarvi itkeä itseäni uneen kovassa osaston sängyssä

Mun ei tarvi mennä pyytämään tarvittavaa tai ottaa iltalääkkeitä vielä yhdeksältä

Mä jouduin osastolle pakkohoitoon joulukuussa 2012 ja olen ollut eri osastoilla siitä tähän päivään asti

Osastolle jouduin alunperin siksi, koska olin aikonut toteuttaa itsemurhasuunnitelmani

Mä tuijotin niitä samoja seiniä 1,5 vuotta ilman taukoja

Ne seinät olivat kylmät ja kivisen kovat

Mä muistan kuinka hakkasin nyrkkiä ja päätäni niihin

Muistan kuinka hoitaja valitti mulle siitä

Muistan kuinka mua uhkailtiin suljetulla osastolla eristyshuoneella, johon en koskaan onneksi joutunut

Mä viiltelin salaa itseäni, varastoin huoneeseeni kaikkea millä voi viiltää

Varastoin huoneeseeni lääkkeitä ja välillä otin yliannostuksen ja jouduin sairaalaan

Mä näin monta kohtaloa, monta erillaista ihmistä

Kuulin tarinoita heidän elämästään

Mä jatkoin salailua suljetulla, mutta aina jäin lopulta kiinni

Mä olin psykoosissa, en muista paljoakaan siinä 2012 loppuvuodesta, kun jouduin suljetulle

Muistan vain, että halusin epätoivoisesti kuolla ja yritin sitä kokoajan

Mut löydettiin välillä huoneestani nauru kaulasta, enkä mä tajunnut koko tilannetta

Se oli hirveää aikaa, kun mieli oli ihan sekaisin

Suljetulla meni joulukuusta 2012 kevääseen, jolloin siirryin kuntoutusosastolle

Olin kiintynyt suljetun omahoitajaan ja siirtyminen oli vaikeaa, mutta siitäkin selvittiin

Kuntotutusosastolla olin tähän päivään asti

Siellä sujui jo paremmin

Halusin edelleen kuolla ja jouduin kerran siellä olessani sairaalaan

Ennen joulua kokeilin jo siipiäni omassa asunnossa, mikä ei silloin vielä tuottanut tulosta

Nyt yritetään uudestaan

Tällä osastojaksolla tapasin paljon ihania ihmisiä, joita en tule unohtamaan

Lääkäri sanoi, että toivottavasti ei tavata enää näissä merkeissä ja samalla hän hymyili

Mäkin toivon niin

Ikävä jää näitä ihmisiä, hoitajia ja potilaita

Mutta se on nyt osa mun elämää ja olen päässyt viimein sen vaiheen yli

Mä olen selvinnyt ja nyt mä olen jo ihan eri tyttö, kuin silloin

Mulla on toivoa ja nyt mä nään sen

Mä en ole viiltänytkään pitkään aikaan, vaikka kuolemaa ajattelen melkein päivittäin

Mutta mä selviän, mä olen varma siitä

"Ikävä tulee, mutta kyllä me se kestetään."

Niin sanoi yksi omahoitaja mulle ja toivotti samalla hyvät jatkot

Mä sain kuulla ihania sanoja ja nähdä hymyjä, vaikka siihen ei uskota, että selviän

Mä aloitan alusta

Mä alan viimein elää

Kauriin ääriviivat tuhkasateessa.

Sen kauriin kesä oli tavallinen
Se juoksi metsissä vapaana ja onnellisena ilman tietoa lähestyvästä kuolemasta
Vaikka se olikin yksinäinen se ei ollut silti surullinen
Niin kun en minäkään ollut
Minun ei pitänyt olla enää surullinen
Sen kauriin silmiin mä katsoin ja näin toivon
Sen ruskeat silmät joihin aurinko heijastui
Minun mieleni oli silloin levollinen
Kun mä kosketin sitä kaurista hiljaa se muuttui äkkiä tuhkaksi
Tuhkaksi ympärilleni ja minä jäin siihen makaamaan
Jäin siihen tuhkasateeseen ja kyyneleeni alkoivat valua
Mä olin epätoivoinen, mä pelkäsin
Se kauris oli poissa, se kaikki tuki mitä olin saanut
Se muuttuu pian tuhkaksi ympärilläni
Mä muistan kuinka se kauris juoksi ympärilläni
Mä muistan sen ymmärtäväisen katseen
Kuinka se hoivasi mua, kuinka se ei jättänyt yksin kun oli vaikeaa
Kuinka mä painoin pääni sen turkkia vasten
Kuinka mä pystyin siihen hiljaa nukahtaa
Mä olin turvassa ja pian se turva on kaukana
Kauris muuttu tuhkaksi
Se, joka ennen mua suojasi
Sen aika on nyt ohi
Mun täytyy selvitä yksin
Muistoihini jää vain tuo kauris
Ja tiedän, etten halua enää takaisin
Vaikka jätän taas palasen itsestäni sinne, en silti kaipaa sitä aikaa
Kauris jää odottamaan toista kaltaistani, johon kiintyä
Kauris jää katsomaan lähtöäni
Ehkä jo huomenna ne sanovat näkemiin ja minä pääsen pois
Silloin saan nähdä tuhkasateen, mutta silti mä hymyilen
Koska tiedän, että olen viimein jaloillani
Nään vielä himmeät kauriin ääriviivat, jotka katoaa
Ja mä jään siihen tuhkasateeseen toivomaan, ettei kauris enää koskaan palaa

Aurinkotyttö varjopuolelta.

Katseellaan tyttö tavoittaa aurinkoa juuri noussutta

Se on noussut taas vuoteeltaan niin kuin olen minäkin

Valitettavasti vieläkin elossa, vaiko onko se hyvä asia, sitä en tiedä

Aurinkotyttö jossain odottaa taas vastausta, jota ei ehkä tulekkaan

Se on kokenut lämmön, mutta myös kylmyyden

Se on särkynyt, mutta pysynyt silti ehjänä kaikesta huolimatta

Aurinkotyttö hymyilee, mutta vain puolittain

Se nauraa joka jutulle, vaikka se ei olisi edes hauska

Se näyttää ettei siihen satu enää yhtään, vaikka se on valhe

Tyttö kulkee auringonpuolta taas, vaikka varjoja tahtoo tavoittaa

Ne tahtoo tehdä tytöstä pimeänlapsen, ne tahtoo ottaa kuoleman suojaan

Mutta aurinkotyttö ei suostu, sen täytyy olla vahva

Vahvempi kun  nuo varjot, jotka houkuttelee syvälle pimeään

Siellä syvällä pimeässä olisi kaunista kuin synkässä korpimetsässä

Sinne mä tahdon, mutta en mene, en tahdo jättää muita yksin tänne valoon

Mä taistelen olosta valonlapsena

Aurigonsäteet täyttää mun kasvot ja mä olen melkein iloinen

Pimeys ei silti lakkaa huutamasta mun nimeä

Se ei luovuta, se tahtoo mut kuolleena luokseen

Mutta mä taistelen siihen viimeiseen hetkeen kunnes en enää hengitä

Eikä se hetki ole vielä, mä en saa päättää sitä

Pimeys huutaa pimeydenlastaan, minua, mutta mä leikin etten kuule sitä

Mä suljen silmät kaikelta pahalta, ehkä sitä ei pian olekkaan

Aurinkotyttö katsoo jonnekkin kaukaisuuteen

Siellä on elämä, jota haluan elää

Se on vielä kaukana, mutta se on siellä

Mä nään jo sen elämän, en vain ylety siihen

Ehkö jonain päivänä mä olen taas oma itseni ja osaan elää

Aurinkotytön elämää ja hymyillen katsoa tulevaa kesää

Aurinkotyttö on vielä heikko, se näkee loppunsa koittavan

Se näkee kuinka pimeys tulee ja syö kaiken valon

Se kokee kuinka joku tulee taas ja rikkoo paloiksi kokonaan

Se huomaa kuinka kaikki epäonnistuu ja kuinka taas maahan putoaa

Silti tyttö taistelee jokaisesta elinpäivästään

Uskoen parempaan huomiseen ja siihen, että kaikki vielä järjestyy

Mä toivon, että joku vois luvata mulle, että mä selviän

Epävarmuuden rajalta mä katson vieläkin tätä maailmaa

Se on hauras ja hento, niin vieraan oloinen

Silti mä elän sitä ja joku päivä siitä tulee vahva ja minun kotini